Pohjoissavolaiset ovat säästäneet sähköä maan keskiarvoa enemmän

Julkaistu 25.11.2022

Savon Voima Verkon toiminta-alueella on käytetty lokakuussa 2022 9,3 prosenttia vähemmän sähköä kuin lokakuussa 2021. Koko maan vastaava luku oli 7 prosenttia. Lisäksi lähes 80 prosenttia pohjoissavolaisista seuraa omaa sähkönkulutustaan joko sähkölaskun tai sovelluksen kautta.

Pohjoissavolaiset ovat ottaneet tänä syksynä sähkön säästön tosissaan. Savon Voima Verkon toiminta-alueen asiakkaat ovat käyttäneet sähköä 9,3 prosenttia vähemmän tämän vuoden lokakuussa verrattuna vuodentakaiseen. Sään mahdollinen vaikutus on huomioitu luvussa. Fingridin julkaisema vastaava luku koko maan osalta on 7 prosenttia.

–  On erittäin hienoa, että alueemme asiakkaat ovat reagoineet sähkönkulutuksen säästötoiveisiin ja valmistautuminen sähköpulaan otetaan tosissaan. Kiitos kaikille asiakkaillemme, jotka olette lähteneet mukaan tähän yhteiseen asiaan, sanoo Savon Voima Verkon toimitusjohtaja Lauri Siltanen.

Julkisuudessa Fingrid on arvioinut, että sähkönkäytön huipputilanteessa 10 prosentin säästö sähkössä vastaa jo lähes Olkiluoto 3:n tuotantotehoa. Siltasen mukaan arvio on hyvä luku antamaan suuntaa tavoitellulle säästölle.

– 10 prosenttia vähemmän sähkönkulutusta auttaa paljon tiukassa tilanteessa. Olemme verkkoalueellamme hyvin lähellä tuota lukua ja siksi olen toiveikas, että tulemme kantamaan osuutemme tässä kriisissä. Nyt onkin tärkeää jatkaa hyvin alkaneita säästötoimenpiteitä talven yli ja kiriä vielä vähintään se puuttuva 0,7 prosenttia.

Lähes 80 prosenttia seuraa jo sähkönkulutustaan

Mahdollisuus vielä suurempaan sähkön säästöön on hyvä, sillä Savon Voiman teettämän kyselytutkimuksen* mukaan 78 prosenttia pohjoissavolaisista seuraa jo nyt sähkönkulutustaan säännöllisesti tai silloin tällöin. Erityisen aktiivisia seuraamaan sähkönkulutusta ovat 65–75-vuotiaat, joista 87 prosenttia seuraa sähkönkulutustaan. Kulutuksen seurantaan käytetään yleisimmin sähkölaskua, jota seuraa 64 prosenttia sähkönkulutusta seuraavista. Myös erilaiset sovellukset, kuten Savon Voiman asiakkaille tarjottava Väppi, ovat suosittuja ja 60 prosenttia vastaajista käyttää niitä sähkönkulutuksen seurantaan.

Omaa kulutusta voi seurata myös mittareilla. Savon Voima on toimittanut toiminta-alueensa kirjastoihin energiankulutusmittareita ja pintalämpömittareita asiakkaiden lainattavaksi. Jo vuosia sitten alkanutta yhteistyötä on laajennettu tänä syksynä ja nyt mittareita löytyy lähes kaikista toiminta-alueen kirjastoista. Mittarit ovat olleet viime aikoina hyvin suosittuja.

–  Meidän tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme konkreettisia välineitä ja palveluita sähkön säästöön, koska oman sähkönkulutuksen seuranta ja ymmärtäminen, ovat ensimmäinen askel säästämiseen. Mittareiden suosio yhdessä tutkimuksen lukujen kanssa valaa uskoa siihen, että tekemillämme toimenpiteillä ja viestinnällä sähköpulasta on ollut merkitystä, Siltanen summaa.

*Savon Voima teetätti loka-marraskuussa 2022 Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilla kyselytutkimuksen, jossa selvitettiin energiankäyttöä sekä siihen liittyviä asenteita ja ajatuksia. Kyselyn toteutti Pohjoisranta BWC ja data kerättiin Bilendin M3 Research -verkkopaneelissa. Tulokset ovat alueellisesti edustavia.  

Lisätietoja:
Lauri Siltanen
toimitusjohtaja, Savon Voima Verkko
lauri.siltanen@savonvoima.fi

Mitä uutta?

Savon Voima Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.–31.8.2023: Toimintaympäristön heikentyneet näkymät haastavat kannattavuutta 

Konsernin liikevaihto oli 147,7 miljoonaa euroa ja pieneni edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna 0,5 %.  Konsernin liikevoitto oli 33,9 miljoonaa euroa ja kasvoi edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna 2,7 %.  
Lue lisää

Ajankohtaista,
29.9.2023

Iisalmen voimalaitoksella käyttöönotetaan uudet polttoaineenkäsittely- ja näytteenottolaitokset

Savon Voiman Iisalmen Parkatin voimalaitoksella tehdyt mittavat investoinnit kiinteän polttoaineenkäsittelyyn ja -näytteenottoon liittyen ovat edenneet käyttöönottovaiheeseen.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
28.9.2023

Kaukolämmön jakelukeskeytyksiä Joensuussa

Keskiviikkona 27.9. kello 7.30–10.30 on Joensuussa Rauhankadun ja Vanamokadun alueella sekä torstaina 28.9. kello 7.30–13.30 Vanatien alueella keskeytys kaukolämmön jakelussa.
Lue lisää

Häiriöt,
26.9.2023

Kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmen Paloisvuorentiellä

Keskiviikkona 27.9.2023 kello 8–18 välisenä aikana on Iisalmessa kaukolämpöverkoston saneerauksesta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys.
Lue lisää

Häiriöt,
25.9.2023

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella
Lue lisää

Häiriöt,
25.9.2023

Väppi-palvelussa voi esiintyä hitautta

Teemme tietojärjestelmien päivityksiä keskiviikosta 20.9.2023 kello 15.00 alkaen ja muutostöiden on arvioitu olevan ohi torstaina 21.9.2023 iltapäivällä.
Lue lisää

Häiriöt,
20.9.2023