Sähköinen asiointi

Säästä energiakuluissa ohjaamalla lämmitystä edulliseen aikaan

Julkaistu 20.9.2023

– Rakennuksen sisätilojen pakkasenkestävyys määritellään jo rakennusvaiheessa, ja se määrittelee pitkälti myös käytettävien materiaalien valinnan. Jos rakennusta ei ole suunniteltu talvilämpimäksi, sen materiaalien pitää kestää lämpötilan vaihtelut. Vanhat rakennukset kestävät pakkasta yleensä hyvin, kunhan rakennuksissa ei ole käytössä juoksevaa vettä tai viemäröintiä. Putket on muistettava tyhjentää ennen pakkasten tuloa. Usein vessanpönttöön ja lattiakaivoon laitetaan vielä pakkasnestettä. Jos talossa on vesimittari, sitä ei saa missään nimessä päästää jäätymään.

– Kun rakennus suunnitellaan alusta alkaen talvikylmäksi, siinä käytetään materiaaleja, jotka kestävät kylmää, eli hirttä, pinkopahvia, huokoista kuitulevyä tai puupaneelia. Myös pienellä raolla asennettu lastulevy seinässä kestää kosteuden vaihtelua. Mutta jos rakennus on suunniteltu pysymään lämpimänä jatkuvasti, siinä voi olla käytetty materiaaleja, jotka eivät kestä kosteuden vaihtelua. Sellainen on esimerkiksi kipsilevy. Kostuessaan kipsi taipuu, mutta kuivuessaan se ei enää palaudu entiseen ryhtiinsä. Tämä voi aiheuttaa pintamateriaaleihin vaurioita. Kipsilevyseinät on aina parasta pitää peruslämmöllä.

Miten ohjausta voi tehdä järkevästi?

– Lämmitys on suuri energiankäyttäjä, ja sähkölämmitteisissä taloissa sen säätäminen säästää lämmityskuluissa. Uusissa taloissa automatiikka on hyvä ratkaisu, mutta pienilläkin asioilla voi saada paljon aikaan. Kaikissa huoneissa ei tarvita samaa lämpötilaa. Makuuhuoneissa voi olla hieman viileämpää, esimerkiksi 18 astetta, ja huoneet ja varastot, joita ei käytetä, voidaan pitää jopa tätä viileämpinä. Huonekohtainen lämmönsäätö on helppo toteuttaa esimerkiksi säädettävien lämpöpatterien avulla ja etäohjausta hyödyntämällä.

– Talvisin on hyvä pitää villasukat jalassa ja villapaita päällä. Sisällä ei tarvitse olla puolipukeissa. Tässäkin voisimme ottaa oppia menneestä. Talveksi vaihdettiin paksut verhot ikkunoiden eteen ja käytettiin oviverhoa. Pienillä asioilla saa vedon tunteen häviämään ja lämpimän pysymään paremmin sisällä. Kun lämpötilaa laskee, se kannattaa tehdä vain puoli astetta kerrallaan. Silloin sekä oma keho että talon rakenteet tottuvat siihen paremmin. Siihenkin tottuu, että nukkumaan mennään kuumavesipullon kanssa, kuten tehdään Irlannissa ja Englannissa. Liiallisuuksiin lämpötilan laskemisen kanssa ei kuitenkaan kannata mennä – jo muutaman asteen laskeminen tekee ison muutoksen kulutukseen.

VINKIT LÄMMITYKSEN OHJAUSTA MIETTIVÄLLE

Vilja Schepel on rakentamisen ammattilainen, joka on tullut tutuksi television Huvila & Huussi -ohjelmasta. Hänen yrityksensä tekee ohjelman remonttikohteiden rakennustyöt, joiden tuloksena kohteissa tapahtuu uskomattomia muutoksia. Kameran edessä työskentelyn lisäksi Vilja on perehtynyt perinnerakentamiseen, ja vanhat talot ovat hänen sydäntään lähellä. Nyt Vilja antaa lukijoillemme käytännön vinkkejä energiaremonteista ja energian säästämisestä.

Mitä uutta?

Kaukolämmön jakelukeskeytyksiä Siilinjärvellä

Maanantaina 12.5.2025 kello 05.30–13.00 on huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärven Toritien alueella. Toinen keskeytys koskee kiinteistöjä Kasurilantien, Asematien, Kuiluntien, Sorakujan, Kotipolun sekä Torien alueilla kello 05.30–08.00.
Lue lisää

Häiriöt,
8.5.2025

Sähkövarastot ja akut yleistyvät – Mitä kuluttajan on hyvä tietää?

Sähkövarastot ja akut tarjoavat uusia mahdollisuuksia energian varastointiin ja reservimarkkinoille osallistumiseen, mutta ne asettavat myös useita pohdittavia kysymyksiä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Blogi, Sähkö,
6.5.2025

Meillä on paikka HR Business Partnerille

Haemme HR Business Partneria tukemaan työntekijäkokemuksen kehittämistä liiketoimintalähtöisesti.
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
5.5.2025

Savon Voima lopettaa turpeen käytön energiantuotannossa Iisalmessa ja Pieksämäellä 

Turpeen käyttö loppuu Iisalmen ja Pieksämäen kaukolämmön ja sähköntuotannossa tänä keväänä, yli vuoden suunniteltua aikaisemmin. Turpeesta luopumisen myötä Savon Voiman oman sähköntuotannon polttoaineet ovat uusiutuvia ja koko konsernin päästöt tippuvat merkittävästi. 
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö, Sähkö, Ympäristö,
30.4.2025

Asiakaspalvelun aukioloajat vapun aikaan

Vappuaattona 30.4. puhelinpalvelu sulkeutuu kello 16. Asiakaspalvelun puhelinpalvelu on suljettuna vappupäivänä 1.5.2025.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
28.4.2025

Haemme käyttöpäällikköä Savon Voima Verkolle

Puhdas siirtymä vaatii yhä enemmän dynaamisuutta sähköverkoilta ja tässä roolissa pääset mukaan varmistamaan sähköverkkomme toimivuutta ja joustavuutta – edistämään kestävää kehitystä kanssamme!
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
25.4.2025