Savon Voima Verkko ei laskuta asiakkailtaan sähkön verkkopalvelun perusmaksua joulukuulta

Julkaistu 14.10.2022

Savon Voima Verkko jättää laskuttamatta joulukuun 2022 verkkopalvelun perusmaksut asiakkaidensa sähkönsiirtolaskuilla. Päätöksen taustalla on kantaverkkoyhtiö Fingridin ilmoitus, jossa kantaverkkomaksuja ilmoitettiin jätettävän perimättä jakeluverkkoyhtiöiltä tiettyinä kuukausina. Savon Voima Verkko siirtää päätöksestä saatavan hyödyn suoraan asiakkailleen.

Kantaverkkoyhtiö tiedotti keskiviikkona jättävänsä tänä ja ensi vuonna yhteensä neljän kuukauden kantaverkkomaksut perimättä jakeluverkkoyhtiöiltä. Jakeluverkkoyhtiöt ovat sisällyttäneet nämä maksut yhtenä eränä asiakkaiden sähkönsiirron verkkopalvelumaksuihin.

Savon Voima Verkko on päättänyt siirtää syntyneen hyödyn suoraan asiakashintoihinsa. Savon Voima Verkon asiakkailta ei tulla laskuttamaan sähkön verkkopalvelun perusmaksua joulukuulta 2022. Asiakkaiden laskuissa tämä näkyy automaattisesti tammikuusta 2023 alkaen.

”Haluamme tulla asiakkaitamme vastaan, kun siihen on mahdollisuus. Kuluva vuosi on ollut energiamarkkinoilla poikkeuksellinen ja toivomme, että tämä päätös toisi tukea asiakkaillemme haastavaan talveen”, sanoo Savon Voima Verkon toimitusjohtaja Lauri Siltanen.

Savon Voima Verkko ohjaa kustannussäästön kokonaisuudessaan asiakasmaksuihin ja kattaa lisäksi itse osan alennuksesta. Siltasen mukaan tänä ja ensi vuonna kertyvä hyöty halutaan siirtää asiakkaille ennakoivasti jo tämän vuoden puolella.

”Tämä oli meille selkeä päätös, vaikka samalla inflaatio, yleinen kustannusten ja korkojen nousu sekä vaikea energiamarkkina ovat aiheuttaneet nostopaineita myös jakeluyhtiöille. Kantaverkkomaksujen muutos on määräaikainen, emmekä halua tehdä suuria rakenteellisia muutoksia hinnoitteluun sen pohjalta. Tarkastelemme kuitenkin tilannetta jatkuvasti ja teemme pitkäjänteisiä ratkaisuja niin, että voimme jatkaa merkittäviä investointeja sähköverkkoon ja toimia samalla mahdollisimman asiakaslähtöisesti”, Siltanen sanoo.

Lisätietoja:
Lauri Siltanen
Savon Voima Verkko, toimitusjohtaja
lauri.siltanen@savonvoima.fi

Mitä uutta?

Break Sokos Hotel Tahkolle toimitettu lämpöpumppulaitteisto auttaa korvaamaan hakkeen polttoa kesällä

Uuden lämpöpumppulaitteiston avulla Savon Voima toimittaa hotellin tarvitseman jäähdytyksen palveluna sekä tuottaa lämpöä Tahkon kaukolämpöverkkoon palvellen sekä hotellin asiakkaita että Tahkon alueen kaukolämpöverkkoa.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakastarinat, Kaukolämpö,
7.1.2025

Onko sinulla kipinää energia-alalle? Kesätyöhakumme on käynnistynyt!

Korkeakouluopiskelijoiden haku Savon Voiman Kipinä-kesätyöohjelmaan käynnistyi. Hakuaika on 7.1.–14.2.2025.
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
7.1.2025

Asiakaspalvelun aukioloajat loppuvuoden pyhäpäivinä

Joulukuussa itsenäisyyspäivän aattona torstaina 5.12. sekä uudenvuoden aattona 31.12. puhelinpalvelu sulkeutuu kello 16. Asiakaspalvelun puhelinpalvelu on suljettuna itsenäisyyspäivänä 6.12., viikon 52 (23.–29.12.) sekä uudenvuoden päivänä 1.1.2025.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
19.12.2024

Savon Voima selvittää vesihuollon yhteistyömahdollisuuksia Pieksämäen, Suonenjoen ja Leppävirran kanssa

Savon Voima käynnistää vesihuoltoon liittyviä yhteistyöselvityksiä Pieksämäen, Suonenjoen ja Leppävirran kanssa. Tavoitteena on löytää synergiaetuja, jotka tehostavat vesihuollon operatiivista toimintaa ja tuovat kustannussäästöjä kunnille.
Lue lisää

Ajankohtaista,
19.12.2024

21-vuotias hakekeskuslämmitys väistyi kaukolämmön tieltä Portaanpään Kristillisellä Opistolla

Lapinlahdella sijaitseva Portaanpään Kristillinen Opisto vaihtoi vanhasta hakelämmityksestä Savon Voiman kaukolämpöön, jota varten rakennettiin lähes kilometri uutta kaukolämpöverkostoa.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakastarinat, Kaukolämpö,
13.12.2024

Energiansäästövinkkejä joulun viettäjille

Jouluna kannattaa pohtia omaa energiankäyttöään. Ajoittamalla sähkönkäyttöä olet mukana tasaamassa sähkön kulutushuippuja ja huolehtimassa, että sähköä riittää joulunakin kaikille.
Lue lisää

Energiaa säästämässä,
12.12.2024