Sähköinen asiointi

Savon Voima Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.–31.8.2024: Lämmin kesä tasoitti energiankysyntää

Julkaistu 30.9.2024

Lämmin kevät ja kesä tasoittivat alkuvuoden energiantuotannon kasvua – päästöt laskivat

Sähkön tukkuhinta Suomessa oli tammi–elokuussa 45,80 euroa megawattitunnilta, mikä on 21 prosenttia matalampi kuin vuosi sitten. Sähköä tuotettiin kaikkiaan tammi–elokuussa 317 gigawattituntia, mikä oli lähes 12 prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikana edellisvuonna. Vesivoiman tuotantomäärä jäi viime vuoden vastaavasta tarkastelujaksosta 24 prosenttia. Viime vuotta vähäisempään tuotantomäärään vaikutti erityisesti heinä–elokuun vähäiset sateet.

Kylmä alkuvuosi kasvatti lämmön myyntiä kaikkiaan hieman yli 7 prosenttia edellisvuoden vastaavaan jaksoon nähden, kaukolämmön kokonaismyynnin ollessa 721 gigawattituntia. Lämmin kesä ja alkusyksy tasoittivat kuitenkin alkuvuoden kehitystä. Sähkön- ja lämmöntuotantoon käytetyistä energialähteistä 77,1 (73,6) prosenttia oli uusiutuvia. Turpeen osuutta energialähteistä on vähennetty suunnitelmallisesti korvaamalla sitä puuperäisillä polttoaineilla. Turpeen osuus alkuvuoden käytetyistä polttoaineista oli 16,6 (23,4) prosenttia.

Kaukolämmön ja sähköntuotannon hiilidioksidipäästöjen määrä laski reilut 23 prosenttia, ollen elokuun loppuun mennessä yhteensä 56 740 hiilidioksiditonnia (ed. vuonna 73 930).

Toimitusvarmuus erinomaisella tasolla ja sähkönsiirtomäärät pienessä kasvussa

Tammi–elokuun aikana sähköä siirrettiin 1 222 gigawattituntia, mikä oli 2,5 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana (1 192 GWh). Siirtomäärän kasvu johtui edellistä vuotta kylmemmästä alkuvuoden säästä. Siirron kasvu jäi kuitenkin alkuvuoden lämmitystarveluvun kasvua (+9,5 prosenttia) pienemmäksi, mikä kertoo asiakkaiden energiansäästötoimien hyvistä tuloksista sekä pientuotannon lisääntymisestä.

Sähkönjakelun toimitusvarmuus oli tammi–elokuussa erinomaisella tasolla. Tarkastelujaksolla tammi–elokuussa asiakkaiden keskimäärin kokema vikakeskeytysaika oli 42 minuuttia (ed. vuosi 49 minuuttia), mikä tarkoittaa sähkönjakelun palveluasteen 99,99 prosentin tasoa. Jakeluverkon suurimmat investointikohteet sijaitsevat Kuopion Kurkimäessä, Sukevan ja Varkauden taajamissa, Alapitkällä, Iisalmessa Huotarin ja Porosuon alueella sekä Vieremällä Karankajärven ja Pitkämäen suunnalla.

Hidas elpyminen vaikuttaa loppuvuoden kannattavuuteen

Energiantuotantoliiketoiminnan liikevaihtoon ja tulokseen vaikuttavat vahvasti sään lisäksi esimerkiksi sähkön tukkumarkkinoiden hinnanvaihtelut ja päästöoikeuksien sekä polttoaineiden hinnan kehitys. Suomen talouden elpymisen ennakoidaan olevan aiemmin ennakoitua hitaampaa.

Käytettävissä olevin tiedoin Savon Voima -konsernin vuoden 2024 liikevoiton, ilman kertaluonteisia eriä, ennakoidaan jäävän edellisvuotta alemmalle tasolle.

Lataa Savon Voiman osavuosikatsaus kokonaisuudessaan:

Lisätietoa:

Juha Räsänen   
Toimitusjohtaja, Savon Voima Oyj   
juha.rasanen(at)savonvoima.fi

Mitä uutta?

Savon Voima kannustaa siirtymään e-laskuun – käynnistämme kevään 2025 aikana tekstiviestien lähetyksen

Käynnistämme tekstiviestilähetykset, joiden tavoitteena on helpottaa e-laskuun siirtymistä. Tämä on osa strategiaamme vähentää ympäristöä kuormittavaa paperipostia ja lisätä sähköisten palvelujen käyttöä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
9.5.2025

Sähkövarastot ja akut yleistyvät – Mitä kuluttajan on hyvä tietää?

Sähkövarastot ja akut tarjoavat uusia mahdollisuuksia energian varastointiin ja reservimarkkinoille osallistumiseen, mutta ne asettavat myös useita pohdittavia kysymyksiä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Blogi, Sähkö,
6.5.2025

Meillä on paikka HR Business Partnerille

Haemme HR Business Partneria tukemaan työntekijäkokemuksen kehittämistä liiketoimintalähtöisesti.
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
5.5.2025

Savon Voima lopettaa turpeen käytön energiantuotannossa Iisalmessa ja Pieksämäellä 

Turpeen käyttö loppuu Iisalmen ja Pieksämäen kaukolämmön ja sähköntuotannossa tänä keväänä, yli vuoden suunniteltua aikaisemmin. Turpeesta luopumisen myötä Savon Voiman oman sähköntuotannon polttoaineet ovat uusiutuvia ja koko konsernin päästöt tippuvat merkittävästi. 
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö, Sähkö, Ympäristö,
30.4.2025

Asiakaspalvelun aukioloajat vapun aikaan

Vappuaattona 30.4. puhelinpalvelu sulkeutuu kello 16. Asiakaspalvelun puhelinpalvelu on suljettuna vappupäivänä 1.5.2025.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
28.4.2025

Haemme käyttöpäällikköä Savon Voima Verkolle

Puhdas siirtymä vaatii yhä enemmän dynaamisuutta sähköverkoilta ja tässä roolissa pääset mukaan varmistamaan sähköverkkomme toimivuutta ja joustavuutta – edistämään kestävää kehitystä kanssamme!
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
25.4.2025