Savon Voiman talousjohtajaksi Toni Vainikainen

Julkaistu 16.5.2020

Varatuomari, KTK Toni Vainikainen aloittaa Savon Voima -konsernin talousjohtajana 1.8.2020 alkaen. Samalla pitkän talousjohtajan uran Savon Voimalla tehnyt Olli Räsänen siirtyy johdon Senior Advisor -tehtävään, ennen eläköitymistään ensi vuoden aikana.

Kuopiolainen Toni Vainikainen siirtyy tehtävään Danske Bankin Itä-Suomen Finanssikeskuksen johtajan tehtävästä. Aiemmin hän on toiminut talous- ja rahoitusjohdon tehtävissä Kuopion kaupungilla, Carlson-konsernissa sekä Finnveran Kuopion aluekonttorissa.

– Vainikaisella on monipuolinen kokemus talous- ja rahoitusalan tehtävistä. Meille Toni tuo tarvittavaa osaamista ja näkemystä, samalla kun tehtävien siirto saadaan toteutettua yhtiön kannalta turvallisesti Olli Räsäsen toimiessa vielä neuvonantajana. Räsänen on toiminut pitkään konsernin talousjohdossa ja siirtymäkaudella varmistetaan toimialatuntemuksen ja yhtiön mittavaan omaisuusmassaan liittyvän taloudellisen erityisosaamisen siirtyminen uusiin käsiin, kertoo konsernin toimitusjohtaja Arto Sutinen.

Lisätietoa:

Arto Sutinen
Toimitusjohtaja, Savon Voima Oyj
arto.sutinen(at)savonvoima.fi
P. 044 703 3130

Mitä uutta?

Savon Voiman hinta- ja sopimusehtoviestintä uudistuu 1.12.2024 alkaen

Joulukuun alusta lähtien viestimme hinta- ja sopimusehtomuutoksista ensisijaisesti sähköisesti uusien verkkopalveluehtojen mukaisesti. Pääasiallinen viestintäkanavamme on asiakkaan meille ilmoittama sähköpostiosoite.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu, Hinnat ja ehdot,
8.10.2024

Asiakaspalvelun aukioloajat loppuvuoden pyhäpäivinä

Joulukuussa itsenäisyyspäivän aattona torstaina 5.12. sekä uudenvuoden aattona 31.12. puhelinpalvelu sulkeutuu kello 16. Asiakaspalvelun puhelinpalvelu on suljettuna itsenäisyyspäivänä 6.12., viikon 52 (23.–29.12.) sekä uudenvuoden päivänä 1.1.2025.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
19.12.2024

Savon Voima selvittää vesihuollon yhteistyömahdollisuuksia Pieksämäen, Suonenjoen ja Leppävirran kanssa

Savon Voima käynnistää vesihuoltoon liittyviä yhteistyöselvityksiä Pieksämäen, Suonenjoen ja Leppävirran kanssa. Tavoitteena on löytää synergiaetuja, jotka tehostavat vesihuollon operatiivista toimintaa ja tuovat kustannussäästöjä kunnille. Selvitykset pohjautuvat Savon Voiman vahvaan osaamiseen kriittisen infrastruktuurin hallinnassa ja digitaalisten ratkaisujen kehittämisessä.
Lue lisää

Ajankohtaista,
19.12.2024

Kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuussa Raatekankaan ja Salpakankaan alueilla

Torstaina 19.12.2024 klo 21.00–03.00 on kaukolämpöverkoston korjauksesta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuun Raatekankaan ja Salpakankaan alueilla.
Lue lisää

Häiriöt,
18.12.2024

Kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärvellä

Torstaina 19.12.2024 klo 6.00–11.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärvellä Toritien alueella.
Lue lisää

Häiriöt,
18.12.2024

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella

Torstaina 19.12.2024 klo 12.00–20.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella. Keskeytys koskee kaukolämmitettyjä kiinteistöjä Valkeisenkadun, Herralantien, Rautalammintien ja Olavi Leskisen kadun alueilla.
Lue lisää

Häiriöt,
18.12.2024

21-vuotias hakekeskuslämmitys väistyi kaukolämmön tieltä Portaanpään Kristillisellä Opistolla

Lapinlahdella sijaitseva Portaanpään Kristillinen Opisto vaihtoi vanhasta hakelämmityksestä Savon Voiman kaukolämpöön, jota varten rakennettiin lähes kilometri uutta kaukolämpöverkostoa.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakastarinat, Kaukolämpö,
13.12.2024