Sähköinen asiointi

Savon Voiman vesivoimalaitoksilla valmistaudutaan runsaisiin kevättulviin

Julkaistu 6.5.2022

Kevättalvisin säännösteltyjen järvien vedenkorkeus pyritään laskemaan mahdollisimman alas, jotta järviin voidaan varastoida kevään sulamisvedet ja näin pienentää järvien ja sen alapuolisen vesistön tulvavahinkoja.

Kevät on pitkällä – jäljellä olevat lumet ja jäät sulavat vauhdilla. Savon Voimalla on 11 vesivoimalaitosta eri puolella Pohjois-Savoa ja toiminta-alueemme säänneltyjen vesistöjen kohdalla on varauduttu runsaisiin kevättulviin.

– Meillä on takana hyvin runsasluminen talvi Savon alueella, ja tämän osaltaan odotetaan vaikuttavan kevättulvien voimakkuuteen. Meillä on tarkat säännöstelyrajat, joissa vedenkorkeuden on pysyttävä, jotta mahdollisilta veden aiheuttamilta vahingoilta vältytään. Siksi seuraamme jatkuvasti niin vedenkorkeuksia kuin sääennusteita, joiden mukaan teemme voimalaitoksien ajosuunnitelmat, kertoo Savon Voiman vesivoiman käyttöpäällikkö Pasi Räsänen.

Kevättalvisin säännösteltyjen järvien vedenkorkeus pyritään laskemaan mahdollisimman alas, jotta järviin voidaan varastoida kevään sulamisvedet ja näin pienentää järvien ja sen alapuolisen vesistön tulvavahinkoja. Tällä hetkellä useissa Savon Voiman toiminta-alueen säännöstellyissä järvissä on vedenkorkeutta laskettu aivan alarajan tuntumaan.

– Säänneltyjen järvien pinnat ovat alkaneet jo nousta tulovirtaamien kasvaessa, mutta osassa järvissä vielä odotetaan sulamisvesiä, joten pinta voi vielä tällä hetkellä olla hyvin matalalla ja tämä näkyy erityisesti pienemmissä järvissä. Esimerkiksi Nilsiän itäisellä reitillä Syvärin ja Vuotjärven pinnat ovat noin 10–20 cm alle ajankohdan keskiarvoa. Vedenpinnat ovat kuitenkin jo lähteneet nousuun ja ennusteiden mukaan vaihteluvälin maksimikorkeudet saavutetaan touko–kesäkuun vaihteessa. Tulevat viikot näyttävät joudummeko tekemään mahdollista ohijuoksutusta voimalaitoksilla, Räsänen sanoo.

Reaaliaikaisen tilanteen vedenpinnan korkeudesta alueellasi voit tarkistaa osoitteesta vesi.fi.

Lisätietoja:

Pasi Räsänen
Vesivoiman käyttöpäällikkö
P. 044 723 7182
pasi.rasanen(at)savonvoima.fi

Mitä uutta?

Keskeytyksiä kaukolämmön jakelussa Pieksämäellä

Maanantaina 2.6.2025 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuvia kaukolämmön jakelukeskeytyksiä Pieksämäellä.
Lue lisää

Häiriöt,
28.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Tahkovuoren alueella

Keskiviikkona 28.5.2025 kello 12–18 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Tahkovuoren alueella Nilsiässä.
Lue lisää

Häiriöt,
27.5.2025

Savon Voima mukana vauhdittamassa merkittävää aurinkovoimahanketta – yli sadan miljoonan investoinnit aurinkoenergiaan Suomessa

Savon Voiman osaomistama Suomen Aurinkovoima Oy on solminut mittavan hankesopimuksen Oomi Solar Oy:n kanssa.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö,
27.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuussa

Tänään maanantaina 26.5.2025 kello 8–12 on kaukolämpöverkoston saneeraustöistä johtuva jakelukeskeytys kaukolämmön toimituksessa Joensuun Suvikadun, Niinivaarantien sekä Mustolankadun alueilla.
Lue lisää

Häiriöt,
26.5.2025

Iisalmen katukuvaan ilmestyi jälleen yksi koristeltu Savon Voima Verkon jakokaappi

Iisalmen Päiviönkadulle on ilmestynyt uusi, upea yksityiskohta, kun Savon Voima Verkon sähkönjakokaappi sai ylleen värikkään ja lämminhenkisen katutaideteoksen.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kumppanuus, Ympäristö,
26.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa

Maanantaina 26.5.2025 kello 9–16 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa.
Lue lisää

Häiriöt,
22.5.2025