Sähköinen asiointi

Toimitusjohtaja Arto Sutinen jättää Savon Voiman

Julkaistu 23.8.2023

Savon Voima -konsernin toimitusjohtajana vuodesta 2015 saakka toiminut Arto Sutinen on ilmoittanut erostaan Savon Voiman hallitukselle. Hän jättää tehtävänsä marraskuun lopussa ja siirtyy joulukuun alussa toisen yhtiön toimitusjohtajaksi. Yhtiön hallitus on käynnistänyt toimenpiteet seuraajan hakuun.

– Hallitus kiittää Artoa erinomaisen hyvästä työstä Savon Voimassa. Yhtiö on hänen toimitusjohtajuutensa aikana uudistunut ja kasvanut merkittävästi muun muassa hankkimalla Joensuun energiatoiminnot omistukseensa. Samalla yhtiö on ottanut ison kehitysloikan energiamurroksen edelläkävijänä ja investoinut voimakkaasti maakunnan energiahuollon kehittämiseen. Arto jättää jälkeensä taloudellisesti ja osaamiseltaan vahvan yhtiön, jossa määrätietoinen työ energiamurroksen läpiviennissä jatkuu, toteaa Savon Voima Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Juha Koukka.

– Olen saanut olla johtamassa hienoa yhtiötä ja kehittää toimintaa energiamurroksen ja -markkinoiden muutoksessa. Haluan kiittää Savon Voiman hallitusta luottamuksesta sekä koko Savon Voiman henkilöstöä hienosta työstä tavoitteidemme eteen, Arto Sutinen sanoo.

– Tunnen ylpeyttä siitä, mitä olemme yhdessä saaneet aikaan koko Itä-Suomen kehittämiseksi ja siksi tunnen haikeutta jättäessäni tehtävän, Sutinen jatkaa.

Lisätietoja klo 12.30 jälkeen:

Ossi Martikainen
Hallituksen puheenjohtaja, Savon Energiaholding Oy
p. 044 714 2601

Arto Sutinen
Toimitusjohtaja, Savon Voima Oyj
p. 044 703 3130

Mitä uutta?

Savon Voima mukana vauhdittamassa merkittävää aurinkovoimahanketta – yli sadan miljoonan investoinnit aurinkoenergiaan Suomessa

Savon Voiman osaomistama Suomen Aurinkovoima Oy on solminut mittavan hankesopimuksen Oomi Solar Oy:n kanssa.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö,
27.5.2025

Iisalmen katukuvaan ilmestyi jälleen yksi koristeltu Savon Voima Verkon jakokaappi

Iisalmen Päiviönkadulle on ilmestynyt uusi, upea yksityiskohta, kun Savon Voima Verkon sähkönjakokaappi sai ylleen värikkään ja lämminhenkisen katutaideteoksen.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kumppanuus, Ympäristö,
26.5.2025

Hakkeenpoltto keskeytyy kesäksi Tahkolla – uusi aikakausi alkaa kesälämmityksessä 

Savon Voima ja PeeÄssä ovat toteuttaneet Break Sokos Hotel Tahkon yhteyteen uuden lämpöpumppulaitteiston, jonka ansiosta Tahkovuoren hakelämpölaitos voidaan kesän ajaksi ajaa alas.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
21.5.2025

Paikallinen hankekehitys tuo elinvoimaa alueelle ja hyötyä asiakkaille

Savon Voima on toiminut viime vuosina aktiivisena sähköverkon ja energiaratkaisujen kehittäjänä yhdessä Savon Voiman omistajakuntien kanssa. Aktiivisella yhteistyöllä näemme voitavan lisätä merkittävästi Itä-Suomen vetovoimaa potentiaalisille investointikohteita etsiville yrityksille.
Lue lisää

Blogi,
19.5.2025

Sähköverkon lentotarkastukset alkavat – tarkastuksilla kerätään tietoa verkon kunnosta

Savon Voima Verkko suorittaa 21.5.2025 alkaen lentotarkastuksia ilmajohtoverkon kunnonhallintaa varten. Eläinten laidunalueet ja hevostallit pyritään aina mahdollisuuksien mukaan kiertämään.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
15.5.2025

Savon Voima Verkko mukana tutkimushankkeessa selvittämässä sähköautojen latausratkaisuja ja verkon toimintavarmuutta

Savon Voima Verkko osallistuu SECHA-konsortion tutkimushankkeeseen, jossa tutkitaan sekä kehitetään sähköajoneuvojen latausratkaisuja ja niihin liittyviä palveluita.
Lue lisää

Ajankohtaista,
14.5.2025