Tyyrinvirran lintulappuasennukset suojaavat lintuja ja parantavat sähkönjakelua Rautalammin, Konneveden ja Vesannon alueilla

Julkaistu 13.9.2019

Tyyrinvirta on Rautalammin tunnetuimpia lintupaikkoja ja myös maisemiltaan hieno virtavesi. Virrassa talvehtii koskikarojen ohella usein monia eri vesilintulajeja. Niistä tavallisimpia ovat sinisorsa, telkkä, isokoskelo ja laulujoutsen. Joutsenia talvisessa virrassa pulikoi nykyään parhaimmillaan parikymmentä yksilöä. Tyyrinvirralla keväällä havaittujen harvinaisuuksien luettelo on pitkä. Joukkoon kuuluvat muun muassa kuningaskalastaja, räyskä, pikkukajava ja karikukko. Ja mainittakoon, että Pohjois-Savon ensimmäinen luotokirvinen tavattiin juuri Tyyrinvirralla.* Alue on siis linnustoltaan runsas, jonka takia alue on näyttäytynyt sähköverkoston vikapaikkalaskennan perusteella erityisen vikaherkkänä. Lyhyitä sähkökatkoja on esiintynyt runsaasti ja nyt asiaan toivotaan muutosta, kun virran ylittävään voimajohtoon asennettiin lintulaput.

Sähköverkkojen ympäristövaikutukset ovat tärkeä osa sähköverkkojen suunnittelua ja komponenttivalintaa. Meneillään oleva mittava investointiohjelma ja toimitusvarmuuden kehittäminen asettaa tavoitteet myös ympäristönäkökohtien entistä kattavampaan huomioimiseen sähköverkkorakentamisessa. Tämä tarkoittaa muun muassa lintujen suojelemista sähköjohtojen aiheuttamilta onnettomuuksilta.

Sähköjohdot sulautuvat maastoon ja taustaansa varsinkin ilmasta katsottaessa niin, että niiden havaitseminen ei ole helppoa linnuille. Tämän vuoksi erityisesti muuttolintujen reittien sekä pesimis- ja talvehtimispaikkojen läheisyydessä oleviin sähköjohtoihin asennetaan vikapaikkalaskennan ja asiakkaiden ilmoitusten perusteella lintulappuja ja -palloja. Näitä paikkoja on varsinkin vesistöjen äärellä ja pelloilla.

Lintulaput on todettu viime aikoina lintupalloja tehokkaammaksi keinoksi suojella lintuja loukkaantumisilta. Ne kiinnittävät tuulessa pyöriessään lintujen huomion lintupalloja paremmin. Kirkkaat värit toimivat hyvin, sillä linnuilla on hyvä värinäkö. Kontrasti on suuri ja värit erottuvat selvästi veden ja metsän väreistä. Lisäksi lapuissa on UV-säteilyä heijastavat fosforoidut pinnat, jotka näkyvät myös hämärällä.

Vikapaikkalaskenta ja asiakastoiveet osoittivat lintulappujen tarpeen

Rautalammilla asennettiin Tyyrinvirran ylittävään 110 kilovoltin voimajohtoon lintulaput turvaamaan lintujen lentoa ja ehkäisemään lyhyitä sähkökatkoja. Asennus oli harvinaislaatuinen ja sarjassaan ensimmäinen, sillä yleensä merkkejä asennetaan keskijännitteisiin 20 kilovoltin ilmajohtoihin. Asennuksen Savon Voiman verkkoon suorittivat Voimatelin sähköverkkoasentajat Jari Hiltunen ja Santeri Harjunen.

– Kuluvan vuoden aikana on ollut muutamia sähkökatkoja ja olemme saaneet vikapaikkalaskentaa, joka osoittaa, että Tyyrinvirran alueella on yksi mahdollinen vikapaikka. Tyyrinvirta on vilkas lintualue, jossa esimerkiksi joutsenia lentää paljon, kertoo Savon Voima Verkon sähkönlaatu- ja käyttöinsinööri Jarmo Mikkonen.

– Kun olen ollut alueen asukkaisiin joissakin muissa asioissa yhteyksissä, niin samalla on usein tullut tiedusteluja, että voisikohan alueelle asentaa lintulappuja, Mikkonen jatkaa.

Nyt toiveet on kuultu ja lintulaput liehuvat paikoillaan Tyyrinvirran yllä. Samalla alueen sähkökatkotilanne oletetusti rauhoittuu.

– Jos tämä kyseinen kohta on aiheuttanut sähkökatkon, se on tarkoittanut, että Rautalammin, Konneveden ja Vesannon alueet ovat olleet ilman sähköjä, valottaa Mikkonen ja jatkaa, – toki katkot ovat olleet yleensä lyhyitä, mutta pienikin katko aiheuttaa päänvaivaa ihmisille.

Asennustyö ei aiheuta häiriöitä sähkönjakeluun

Lintulappuja asennettiin noin kymmenen metrin välein ja tähän kohtaan niitä tuli kaksikymmentä kappaletta. Kokemukset lintulapuista ovat olleet yleisesti ottaen hyviä.

– Näitä on asennettu paljon muun muassa pelloille, joissa lintuja lentää ja näissä kohteissa ei jatkossa ole ongelmia yleensä ollut, Mikkonen kertoo.

Lintulappuasennukset tehdään pääsääntöisesti jännitetyönä maasta käsin jännitetyövälineillä, jolloin sähköjä ei tarvitse katkaista. Tyyrinvirran ylittävä voimajohto oli kuitenkin sen verran haastava kohde, että perinteiset työmenetelmät eivät toimineet. Korkeutta oli veden pinnasta parikymmentä metriä, joten asennukset jouduttiin tekemään linjalankaan pujotettavasta kelkasta käsin. Siksi sähköt jouduttiin katkaisemaan asennuksen ajaksi.

– Sähköttömänä tämä paikka on ollut asennuspäivän ajan. Sähkönjakelu on voitu kuitenkin järjestää niin, ettei asiakkaalle tule sähkökatkoa. Varasyöttöjä pitkin saadaan kaikille asiakkaille sähköt, toteaa Mikkonen lopuksi.

Yleisövihjeet tärkeä osa vikakohteiden paikannusta

Viime vuosina Savon Voima Verkko on asennuttanut lintulappuja ja -palloja lukuisiin kohteisiin 18 kunnan alueella. Jo yli 2300 lintulappua ja -palloa suojaa lintujen lentoa niiden pesimä- ja levähdyspaikoilla. Työ on systemaattista ja vuosittaista ja olemme erittäin kiitollisia asukkaiden ja lintuharrastajien meille lähettämistä yleisövihjeistä. Otamme kaikki vihjeet vakavasti ja heti tiedon saatuamme kohteet tutkitaan ja selvitetään parhaimmat toimintatavat, joilla voidaan vähentää lintujen riskiä törmätä sähköjohtoihin.

*Lähde: Suomen Luonnonsuojeluliitto Sisä-Savo


Lisätietoa:

Jarmo Mikkonen
Sähkönlaatu- ja käyttöinsinööri
jarmo.mikkonen@savonvoima.fi
p. 044 723 7475

Mitä uutta?

Savon Voima Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.–31.8.2023: Toimintaympäristön heikentyneet näkymät haastavat kannattavuutta 

Konsernin liikevaihto oli 147,7 miljoonaa euroa ja pieneni edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna 0,5 %.  Konsernin liikevoitto oli 33,9 miljoonaa euroa ja kasvoi edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna 2,7 %.  
Lue lisää

Ajankohtaista,
29.9.2023

Iisalmen voimalaitoksella käyttöönotetaan uudet polttoaineenkäsittely- ja näytteenottolaitokset

Savon Voiman Iisalmen Parkatin voimalaitoksella tehdyt mittavat investoinnit kiinteän polttoaineenkäsittelyyn ja -näytteenottoon liittyen ovat edenneet käyttöönottovaiheeseen.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
28.9.2023

Kaukolämmön jakelukeskeytyksiä Joensuussa

Keskiviikkona 27.9. kello 7.30–10.30 on Joensuussa Rauhankadun ja Vanamokadun alueella sekä torstaina 28.9. kello 7.30–13.30 Vanatien alueella keskeytys kaukolämmön jakelussa.
Lue lisää

Häiriöt,
26.9.2023

Kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmen Paloisvuorentiellä

Keskiviikkona 27.9.2023 kello 8–18 välisenä aikana on Iisalmessa kaukolämpöverkoston saneerauksesta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys.
Lue lisää

Häiriöt,
25.9.2023

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella
Lue lisää

Häiriöt,
25.9.2023

Väppi-palvelussa voi esiintyä hitautta

Teemme tietojärjestelmien päivityksiä keskiviikosta 20.9.2023 kello 15.00 alkaen ja muutostöiden on arvioitu olevan ohi torstaina 21.9.2023 iltapäivällä.
Lue lisää

Häiriöt,
20.9.2023