Sähköinen asiointi

Uuden sähköaseman rakennustyöt ovat aiheuttaneet sähkökatkoja Leppävirralla

Julkaistu 26.11.2020

Leppävirran uuden sähköaseman rakentaminen on loppusuoralla. Töiden takia käytössä on tilapäisiä kytkentämuutoksia ja varasyöttöyhteyksiä, joiden takia alueella on esiintynyt valitettavasti muutamia lyhyitä sähkökatkoja.

Leppävirran uuden sähköaseman rakennustyöt ovat valmistumassa ja se saadaan koko kapasiteetiltaan käyttöön jouluun mennessä. Parhaillaan työn alla ovat Leppävirralta Vehmersalmen suuntaan lähtevien sähkönsyöttöjen siirrot uudelle sähköasemalle.

Eilen keskiviikkona Leppävirran taajama ja sen ympäristö olivat aamupäivällä sähköttä noin kymmenen minuutin ajan. Sähkökatkojen riski koko Leppävirran alueella on edelleen olemassa, siihen saakka, kunnes uusi asema saadaan kokonaan käyttöönotetuksi. Tätä riskiä pienentääksemme tänään torstaina saamme käyttöön yhden uuden varasyöttömahdollisuuden ja myös nyt käytössä olleet varasyöttöyhteydet on tarkistettu.

Uuden sähköaseman käyttöönoton jälkeen muun muassa sähköverkkoon tulevan vian paikantaminen nopeutuu uuden teknologian myötä huomattavasti. Se vaikuttaa myös sähkön laadun paranemiseen suojalaitteiden modernisoinnin myötä ja lisäksi pystymme eliminoimaan lisääntyneen maakaapeloinnin mukanaan tuoman ongelman maasulkuvirtojen kasvamisesta.

Uuden sähköaseman rakennustöiden ja siihen liittyvien laitteistojen ja kaapelointien uusimisen kokonaiskustannus on noin 1,4 miljoonaa euroa.

Lue lisää: Leppävirran sähköaseman peruskorjaus vahvistaa alueen sähköverkkoa

Lisätietoa:

Matti Pirskanen
Sähköasemateknikko, Savon Voima Verkko Oy
matti.pirskanen(at)savonvoima.fi
P. 044 723 7453

Mitä uutta?

Savon Voima kannustaa siirtymään e-laskuun – käynnistämme kevään 2025 aikana tekstiviestien lähetyksen

Käynnistämme tekstiviestilähetykset, joiden tavoitteena on helpottaa e-laskuun siirtymistä. Tämä on osa strategiaamme vähentää ympäristöä kuormittavaa paperipostia ja lisätä sähköisten palvelujen käyttöä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
9.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuussa

Maanantaina 12.5.2025 kello 08.00–15.00 on kaukolämpöverkoston saneeraustöistä johtuva jakelukeskeytys kaukolämmön toimituksessa Joensuun Salpakadun ja Helatien alueella. Keskeytyksen piiriin kuuluviin kiinteistöihin on jaettu keskeytystiedotteet. Pahoittelemme häiriötä.
Lue lisää

Häiriöt,
9.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytyksiä Siilinjärvellä

Maanantaina 12.5.2025 kello 05.30–13.00 on huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärven Toritien alueella. Toinen keskeytys koskee kiinteistöjä Kasurilantien, Asematien, Kuiluntien, Sorakujan, Kotipolun sekä Torien alueilla kello 05.30–08.00.
Lue lisää

Häiriöt,
8.5.2025

Sähkövarastot ja akut yleistyvät – Mitä kuluttajan on hyvä tietää?

Sähkövarastot ja akut tarjoavat uusia mahdollisuuksia energian varastointiin ja reservimarkkinoille osallistumiseen, mutta ne asettavat myös useita pohdittavia kysymyksiä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Blogi, Sähkö,
6.5.2025

Meillä on paikka HR Business Partnerille

Haemme HR Business Partneria tukemaan työntekijäkokemuksen kehittämistä liiketoimintalähtöisesti.
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
5.5.2025

Savon Voima lopettaa turpeen käytön energiantuotannossa Iisalmessa ja Pieksämäellä 

Turpeen käyttö loppuu Iisalmen ja Pieksämäen kaukolämmön ja sähköntuotannossa tänä keväänä, yli vuoden suunniteltua aikaisemmin. Turpeesta luopumisen myötä Savon Voiman oman sähköntuotannon polttoaineet ovat uusiutuvia ja koko konsernin päästöt tippuvat merkittävästi. 
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö, Sähkö, Ympäristö,
30.4.2025