Sähköinen asiointi

Keskiviikolle ennustettu puuskaista tuulta ja lumisadetta – Sähkökatkot ovat mahdollisia

Julkaistu 19.11.2024

Ilmatieteen laitoksen sääennusteen mukaan keskiviikon ja torstain 20.–21.11. väliselle ajalle on Savon Voima Verkon alueelle saapumassa mahdollista lumisadetta ja voimakasta idän ja koillisen välistä tuulta, joka voi puuskissa yltää jopa yli 20 m/s tuulennopeuteen. Puuskaisen tuulen ennustetaan voimistuvan alueellamme keskiviikkoiltapäivästä, ja kestävän jopa yli 12 tunnin ajan, aina torstaiaamuun saakka. Voimakkaimmillaan puuskat ovat tämänhetkisen ennusteen mukaan keskiviikkona illasta ja yöstä.

Savon Voima Verkko ennakoi, että roudan puuttuminen maaperästä tulee lisäämään puiden kaatumisen riskiä, joka tulee kasvattamaan todennäköisyyttä myös paikallisille sähkökatkoille. Lisäksi puuskissa oksien irtoaminen ja lentäminen ilmajohdoille on todennäköistä, mikä voi aiheuttaa lyhyitä, mutta usein verkon automaattisella takaisinkytkennällä korjaantuvia sähkökatkoja.

Toteutuessa yli 20 m/s puhaltavat puuskat voivat aiheuttaa paikallisia vahinkoja ja sähkökatkoja. Kehotamme asiakkaitaan varautumaan mahdollisiin sähkökatkoihin keskiviikkoiltapäivästä alkaen. Savon Voima Verkko varautuu tilanteeseen ja on valmis reagoidakseen viankorjauksiin nopeasti.

Viat korjataan runkoverkko edellä

Mahdolliset syntyneet sähköverkon viat korjataan kiireellisyysjärjestyksessä keskittyen ensin isomman runkoverkon ja ylempien jännitetason vikojen korjaukseen sekä mahdollista vaaraa aiheuttaviin vikakohteisiin, joiden jälkeen vikoja korjataan järjestyksessä pienjänniteverkon osalta. Korjaustyötä voivat hidastaa ennusteen pitkäkestoinen puuskainen tuuli, lumisateen kertymä sekä pimeä vuodenaika. Asiakkaamme voivat seurata mahdollisten sähkökatkojen tilannetta reaaliajassa sähkökatkokartaltamme.

Säätilanteen kehitystä voi seurata Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla, jossa on esitetty myös säähän liittyvät voimassa olevat varoitukset osoitteessa: https://www.ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

Lue lisää: Näin varaudut sähkökatkoon ja toimit häiriötilanteessa

Huom!

Jos havaitset sähkölinjalle kallistumassa olevan tai kaatuneen puun, ilmoitathan siitä vuorokauden ympäri päivystävään vikapalvelunumeroomme 0800 307 400. Voit tehdä häiriöilmoituksen myös keskeytystilanne-karttapalvelun tai Väppi-mobiilisovelluksen avulla.

Johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea eikä niitä saa ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä. Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa pitää heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys vikapalveluun.

Lue lisää: Hengenvaarallinen nollavika – näin tunnistat sen

Mitä uutta?

Keskeytyksiä kaukolämmön jakelussa Pieksämäellä

Maanantaina 2.6.2025 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuvia kaukolämmön jakelukeskeytyksiä Pieksämäellä.
Lue lisää

Häiriöt,
28.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Tahkovuoren alueella

Keskiviikkona 28.5.2025 kello 12–18 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Tahkovuoren alueella Nilsiässä.
Lue lisää

Häiriöt,
27.5.2025

Savon Voima mukana vauhdittamassa merkittävää aurinkovoimahanketta – yli sadan miljoonan investoinnit aurinkoenergiaan Suomessa

Savon Voiman osaomistama Suomen Aurinkovoima Oy on solminut mittavan hankesopimuksen Oomi Solar Oy:n kanssa.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö,
27.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuussa

Tänään maanantaina 26.5.2025 kello 8–12 on kaukolämpöverkoston saneeraustöistä johtuva jakelukeskeytys kaukolämmön toimituksessa Joensuun Suvikadun, Niinivaarantien sekä Mustolankadun alueilla.
Lue lisää

Häiriöt,
26.5.2025

Iisalmen katukuvaan ilmestyi jälleen yksi koristeltu Savon Voima Verkon jakokaappi

Iisalmen Päiviönkadulle on ilmestynyt uusi, upea yksityiskohta, kun Savon Voima Verkon sähkönjakokaappi sai ylleen värikkään ja lämminhenkisen katutaideteoksen.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kumppanuus, Ympäristö,
26.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa

Maanantaina 26.5.2025 kello 9–16 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa.
Lue lisää

Häiriöt,
22.5.2025