Sähköinen asiointi

Iisalmen kaukolämpöverkon toimintaa optimoidaan pian tekoälyn avulla

Julkaistu 23.2.2023

Savon Voimalla on käynnissä hanke, jossa Savon Voiman Iisalmen voimalaitoksen ja kaukolämpöverkoston toimintaa kehitetään energiatehokkaammaksi dataa ja tekoälyä hyödyntävän ohjelmiston avulla. Hankkeen ohjelmisto on määrä ottaa käyttöön syksyllä 2023.

Savon Voima ja Ensense aloittivat syksyllä 2022 yhteistyön Savon Voiman Iisalmen voimalaitoksen kaukolämpöjärjestelmän energiatehokkuuden parantamiseksi. Hankkeessa Ensensen toimittama ohjelmisto käyttää voimalaitoksen ja kaukolämpöverkoston toiminnasta saatavaa dataa ja säädataa, ja ohjaa näin tekoälyn avulla toimintaa entistä energiatehokkaammaksi. Kokonaisuudessa huomioidaan myös kaukolämpöasiakkaiden muuttuvat tarpeet.

”Perusidea on, että kaukolämmön tuotanto suhteutetaan mahdollisimman hyvin kulutukseen. Hankkeelle tavoitellaan usean prosentin parannusta Iisalmen kaukolämpöjärjestelmän energiatehokkuuteen. Jatkossa ohjelmisto auttaa varautumaan oikein kylmiin pakkasiin entistä paremmin ja verkkoon voidaan kerätä lämpöä etukäteen kulutushuippuja varten. Tällöin öljyllä toimivia varalämpökeskuksia tarvitaan vähemmän”, kertoo Savon Voiman hankkeen kehitysinsinööri Janne Sisso.

Laadukas ja pitkäaikainen data mahdollistaa tekoälyn hyödyntämisen

Käytännössä optimoinnilla tarkoitetaan kaukolämpöverkoston veden menolämpötilan muokkausta eri vuorokauden aikojen mukaan. Hankkeessa tavoitteena on optimoida kaukolämpöverkkoon menevän veden lämpötila niin, että asiakkaiden tarvitsema lämpö toimitetaan oikea-aikaisesti, jolloin vähennetään samalla verkon lämpöhäviöitä. Myös voimalaitokselle palautuvan veden lämpötilaa halutaan saada matalammaksi, jotta voimalaitoksen savukaasuista hukkalämpöä talteen ottavan savukaasupesurin toimintaa saadaan tehostettua. Optimointipalvelun avulla on myös mahdollista ohjata lämmön ja sähkön yhteistuotantoa niin, että sähköntuotantoa lisätään kovan kysynnän ajankohtina. Onnistuneen optimoinnin taustalla on laadukas ja monipuolinen data, jota Savon Voiman voimalaitoksilla on kerätty pitkään.

”Ohjelmistomme käyttää perinteisen ulkolämpötilaan perustuvan ohjauksen sijaan monipuolista dataa hyödyntävää tekoälyä. Ohjaava analytiikka huomioi sääennusteiden lisäksi muun muassa kaukolämpöverkon lämmöntarpeen ja käytöksen pitkältä ajalta sekä tuotannon rajoitukset. Suuri määrä hyvälaatuista dataa lämmöntuotannosta, -jakelusta ja -kulutuksesta sekä säätilasta parantaa toimintaa”, kertoo Ensensen teknologiasta vastaava Joel Turunen.

Hankkeen optimointityöt toteutetaan kevään 2023 aikana ja ohjelmisto otetaan käyttöön täysimääräisesti ensi syksynä lämmityskauden alkaessa. Optimointihanke toteutetaan ESCO-mallissa, jossa palveluntarjoaja Ensense toteuttaa energiatehokkuutta parantavat toimet ja antaa takuun syntyvästä säästöstä. Hankkeen valmistumisen jälkeen yhteistyö jatkuu kuukausisopimuksella. Sopimus on monivuotinen.

Lisätietoja:
Janne Sisso, kehitysinsinööri, Savon Voima, janne.sisso@savonvoima.fi, +358 44 723 7195
Joel Turunen, projektipäällikkö, Ensense, joel.turunen@ensense.fi, +358 40 827 8977

Mitä uutta?

Savon Voima kannustaa siirtymään e-laskuun – käynnistämme kevään 2025 aikana tekstiviestien lähetyksen

Käynnistämme tekstiviestilähetykset, joiden tavoitteena on helpottaa e-laskuun siirtymistä. Tämä on osa strategiaamme vähentää ympäristöä kuormittavaa paperipostia ja lisätä sähköisten palvelujen käyttöä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
9.5.2025

Sähkövarastot ja akut yleistyvät – Mitä kuluttajan on hyvä tietää?

Sähkövarastot ja akut tarjoavat uusia mahdollisuuksia energian varastointiin ja reservimarkkinoille osallistumiseen, mutta ne asettavat myös useita pohdittavia kysymyksiä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Blogi, Sähkö,
6.5.2025

Meillä on paikka HR Business Partnerille

Haemme HR Business Partneria tukemaan työntekijäkokemuksen kehittämistä liiketoimintalähtöisesti.
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
5.5.2025

Savon Voima lopettaa turpeen käytön energiantuotannossa Iisalmessa ja Pieksämäellä 

Turpeen käyttö loppuu Iisalmen ja Pieksämäen kaukolämmön ja sähköntuotannossa tänä keväänä, yli vuoden suunniteltua aikaisemmin. Turpeesta luopumisen myötä Savon Voiman oman sähköntuotannon polttoaineet ovat uusiutuvia ja koko konsernin päästöt tippuvat merkittävästi. 
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö, Sähkö, Ympäristö,
30.4.2025

Asiakaspalvelun aukioloajat vapun aikaan

Vappuaattona 30.4. puhelinpalvelu sulkeutuu kello 16. Asiakaspalvelun puhelinpalvelu on suljettuna vappupäivänä 1.5.2025.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
28.4.2025

Haemme käyttöpäällikköä Savon Voima Verkolle

Puhdas siirtymä vaatii yhä enemmän dynaamisuutta sähköverkoilta ja tässä roolissa pääset mukaan varmistamaan sähköverkkomme toimivuutta ja joustavuutta – edistämään kestävää kehitystä kanssamme!
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
25.4.2025