Kaksisuuntainen kaukolämpöjärjestelmä vie Leppävirtaa harppauksen kohti hiilinegatiivisuustavoitetta

Julkaistu 17.6.2021

Leppävirran kunta ja Savon Voima solmivat yhteistyösopimuksen, jolla Savon Voima toteuttaa kunnalle hiilinegatiivisuustavoitetta tukevan energiaratkaisun. Vokkolan alueella sijaitsevien hiihtoareenan sekä jäähallin kylmälaitteilta saatavalla lauhdelämmöllä tullaan kattamaan alueella olevien liikunta- ja majoitustilojen lähes kaikki lämmöntarve.

Kesäisin alueelta jää ylijäämälämpöä ja se ohjataan kaukolämpöverkon kautta muun taajama-alueen lämmitykseen. Leppävirran käyntikorttialueelle suunniteltu kokonaisratkaisu edustaa käytännön toteutuksena täysin uutta tapaa jo olemassa olevan kaukolämpöverkon hyödyntämiselle energiavirtojen optimoinnissa.

– Leppävirran kunnalle on laadittu hiilinegatiivisuustavoite ja siihen liittyen tiedossa olleet sekä hiihtoareenan että jäähallin kylmäkoneiden uusinnat nostivat esiin ajatuksen kylmälaitteiden lauhdelämpöjen hyödyntämiselle. Liikkeelle lähdettiin teettämällä konsulttitoimistolla esiselvitys asiasta ja sen mukaan kyseinen ratkaisu näytti niin taloudellisesti kuin teknisesti kannattavalta, kertoo Leppävirran tekninen johtaja Tapio Montonen.

– Lopulta päädyimme Savon Voiman tarjoamaan vaihtoehtoon, ja tätä puolsi erityisesti kustannussäästöt sekä tarjottu elinkaarimalli, jossa Savon Voima vastaa alueen lämmönjakokeskusten uusintainvestoinneista, niiden toiminnasta ja ympärivuorokautisesta valvonnasta. Käyttökustannuksissa saavutamme vuositasolla noin 120 000 euron säästöt ja koko sopimuksen mukaisen elinkaaren aikana säästöä kertyy noin 1,2 miljoonaa euroa. Lisäksi tälle hankkeelle saimme Business Finlandilta 20 prosentin energiatehokkuustuen.

Savon Voima on toteuttanut hukkalämmön hyödyntämistä jo Siilinjärven ja Joensuun kaukolämpöverkoissa. Näissä molemmissa hukkalämpöä ostetaan toimittajalta suoraan kaukolämpöverkkoon.

– Leppävirralle tarjoamallamme konseptilla otamme askeleen pidemmälle kohti uusia energian tuotantotapoja. Tuotamme itse lämpöä alueelle sekä taajaman kaukolämpöverkkoon omilla lämpöpumpuilla hyödyntämällä asiakkaalta syntyviä lauhdelämpöjä. Vokkolan alueen nykyinen kaukolämpöverkon lämpötila on tarkoitus alentaa, jonka avulla saadaan optimoitua lämpöpumppujen energiatehokas toiminta. Samalla alueen kiinteistöjen lämmönjakokeskukset uusitaan toimimaan matalammalla mitoituslämpötilalla. Taajaman muiden kaukolämpöasiakkaiden laitteisiin ei tarvitse tehdä muutoksia, kertoo Savon Voiman tekninen asiakkuuspäällikkö Aku Hiltunen.

Järjestelmällä tullaan tuottamaan yli kymmenen prosenttia koko Leppävirran taajaman lämmöntarpeesta. Savon Voima on sitoutunut kehittämään lisää polttoon perustumattomia lämmöntuotantomuotoja kuten ilma–vesi-lämpöpumpputuotantoa.

– Olemme johtava tämän tyyppisten räätälöityjen ratkaisujen toimittaja Itä-Suomen alueella. Tämä on yksi keino vähentää turpeen polttoa kaukolämmön tuotannossa.

Lisätietoa:

Tapio Montonen
Tekninen johtaja, Leppävirran kunta
P. 044 750 7010
tapio.montonen(at)leppavirta.fi

Aku Hiltunen
Tekninen asiakkuuspäällikkö, Savon Voima
P. 044 723 7157
aku.hiltunen(at)savonvoima.fi

Mitä uutta?

Savon Voima Oyj lisää varavoimaa Joensuussa

Savon Voima Oyj on investoinut Joensuun alueen lämmöntuotantoon uuden sähkön varavoimakoneen vuoden 2023 aikana.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
27.11.2023

Joensuun voimalaitoksen alueella muurattiin biohiilitehtaan peruskivi

Joensuun Iiksenvaaralle on rakentumassa moderni energiayhteisö, johon kuuluvat muun muassa Savon Voiman CHP-voimalaitos ja rakenteilla oleva Taalerin omistama Joensuu Biocoalin Euroopan suurin teollisen mittaluokan torrefioidun biomassan tuotantolaitos. Torstaina 23.11.2023 juhlistettiin projektin etenemistä peruskiven muurauksella.
Lue lisää

Ajankohtaista, Ympäristö,
24.11.2023

Savon Voima toimittaa PeeÄssälle lämmön ja jäähdytyksen Tahkolla

Savon Voima Oyj ja Osuuskauppa PeeÄssä ovat sopineet Break Sokos Hotel Tahkon uudisosan lämmittämisestä ja viilentämisestä lämpöpumpputeknologian ja kaukolämmön yhdistelmällä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
15.11.2023

Savon Voima mukana Itä-Suomen Taloyhtiöpäivillä Kuopiossa ja Joensuussa

Savon Voima on mukana Kuopion musiikkikeskuksella 20.11. ja Joensuussa Tiedepuistossa 21.11. järjestettävillä Itä-Suomen Taloyhtiöpäivillä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
9.11.2023

Tutustu Viljan vierailuihin

Syksyn ja talven aikana Vilja Schepel vierailee energiaremontteja suunnittelevien ja toteuttavien kodeissa antamassa vinkkejä energiansäästöön ja remonttien toteutukseen.
Lue lisää

Energiaa säästämässä,
3.11.2023

Kysy Viljalta omasta energiaremontistasi

Viime vuonna annoimme energiansäästövinkkejä, nyt autamme jatkamaan fiksua energiankäyttöä antamalla vinkkejä energiaremontteihin ja uusien ratkaisujen hyödyntämiseen.
Lue lisää

Energiaa säästämässä,
3.11.2023