Sähköinen asiointi

Kohti älykästä ja toimintavarmaa sähköverkkoa – automaatiosta apua vianrajaukseen

Julkaistu 8.11.2021

Kun taajamien maakaapeloinnit on saatu Savon Voima Verkon jakelualueella valtaosin päätökseensä, siirrytään seuraavaksi toteuttamaan säävarma-verkostoratkaisuja taajamien ulkopuolelle. Haja-asutusalueilla investointeja tehdään entistä isommalla ratkaisuvalikoimalla, jotta kokonaisuus olisi oikein mitoitettua, kustannustehokasta ja mahdollisimman laadukkaasti asiakasta palvelevaa. Näistä ratkaisuista automaation lisääminen sähköverkkoon ja automaattisen vianerottelun kehittäminen ovat keskeisimpiä tulevaisuuden toimenpiteitä.

Älykkäistä sähköverkoista puhuttaessa visioidaan sähköverkosta, joka kykenee itsenäisesti tunnistamaan ja erottamaan vikaantuneen verkon osan, sekä palauttamaan lopuille asiakkaille sähkönjakelun automaattisesti. Tätä kohti ollaan menossa kovaa vauhtia Savon Voima Verkossakin.

– Automaattinen vianerotus ja korjausryhmien meneminen täsmälleen oikeaan paikkaan ovat keskeytysajan pituuden kannalta merkitseviä tekijöitä. Olemme asentaneet kauko-ohjattavia kytkinlaitteita sähköverkkoon jo paljon, nyt voimme automaation avulla valjastaa niistä lisää tehoja irti, kertoo kehityspäällikkö Sami Viiliäinen Savon Voima Verkolta.

Syksyn aikana sähkönjakelun hallintajärjestelmään on asennettu uusi ohjelmisto, joka tekee käyttäjän apuna ja rinnalla itsenäisesti samaa vianrajausta, kuin käyttöinsinöörikin tekisi häiriötilanteissa.

– Automaatiosta on hyötyä esimerkiksi yöaikana, kun vikoihin voidaan reagoida nopeasti tai sellaisissa tilanteissa, joissa vikoja esiintyy yhtäaikaisesti useita. Automatiikka kokeilee nämä heti. Kun ihminen pystyy käsittelemään vain yhtä vikakohdetta kerrallaan, kehittynyt automaatio voi hoitaa useita vianerottelutehtäviä samaan aikaan. Näin vika-alueet saadaan rajattua nopeasti pienelle alueelle ja vikojen korjaustyöhön päästään huomattavasti nykyistäkin nopeammin, selventää Viiliäinen automaation etuja.

Savon Voima Verkko on ensimmäisten verkkoyhtiöiden joukossa pilotoimassa ja ottamassa käyttöön älykästä vianerottelua. Tällä hetkellä tuotantoon on asennettu ensimmäinen versio, jossa on vielä kehitettävää. Tavoitteena on saada ratkaistua eteen tulevat ongelmat ja päästä moniajoon kykenevään automatiikkaan mahdollisesti jo ensi vuoden alkupuolella.

– Visionamme on, että automatiikka rajaisi viat itsenäisesti mahdollisimman pienelle alueelle, jotta asiakkaan kokema keskeytyshaitta jäisi mahdollisimman lyhyeksi ja vian piirin kuuluisi mahdollisimman pieni asiakasjoukko. Viankorjaukseen päästäisiin myös nopeammin. Testit ovat olleet rohkaisevia ja ensimmäisten vikakohteiden selvityksen automaatio on pystynyt hoitamaan jo varsin mallikkaasti, kiittelee Viiliäinen.

Jotta automaatiota voidaan hyödyntää nykyistä tehokkaammin, tullaan sähköverkkoon lisäämään lähitulevaisuudessa kauko-ohjattavien kytkinlaitteiden määrää. Näin automaatio voisi muutamien vuosien sisällä kyetä rajaamaan vian vielä nykytilaakin pienemmälle alueelle ja siten entistä vähemmän tarvittaisiin henkilötyövoimaa kentällä erottelemassa vikoja käsiohjattavilla kytkinlaitteilla.

– Lopuksi on vielä hyvä selventää, että jakeluverkon automaation toteuttamat lyhyet katkot eli ”räpsyt” selvittävät noin 70 prosenttia vioista automaattisesti, jolloin pitkäaikaista keskeytystä ei aiheudu lainkaan. Automaattinen vianerottaminen ei tule kokonaan lyhyitä katkoja poistamaan, mutta kehityksellä pyritään jatkossa niitäkin merkittävästi vähentämään.

Lisätietoa:

Sami Viiliäinen
Kehityspäällikkö
p. 044 723 7503
sami.viiliainen(at)savonvoima.fi

Timo Kiiski
Palveluvastaava, sähköverkon käyttö
p. 044 723 7473
timo.kiiski(at)savonvoima.fi

Mitä uutta?

Taiteilija Jussi Twoseven maalasi Savon Voima Verkon muuntamon Iisalmessa

Katutaiteilija Jussi Twoseven maalasi uuden muraalin Savon Voima Verkon muuntamoon Iisalmen rautatieaseman lähelle.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kumppanuus, Ympäristö,
16.6.2025

Joensuun kaukolämpöjärjestelmää ohjataan jatkossa älykkäästi optimoiden – tavoite entistäkin kustannus- ja energiatehokkaampi energiajärjestelmä

Savon Voima on ottanut käyttöön uudenlaisen ennustepohjaisen optimointimallin Joensuun kaukolämmön tuotannossa osana Iiksenvaaran CHP-laitoksen monimuotoista energiajärjestelmää.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
5.6.2025

Savon Voima Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.– 30.4.2025: Turpeen käytön lopetus voimalaitoksilla merkittävä askel kohti hiilineutraalisuutta

Konsernin liikevaihto oli 103,9 miljoonaa euroa ja laski edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna 6,5 prosenttia. 
Lue lisää

Ajankohtaista,
2.6.2025

Savon Voima mukana vauhdittamassa merkittävää aurinkovoimahanketta – yli sadan miljoonan investoinnit aurinkoenergiaan Suomessa

Savon Voiman osaomistama Suomen Aurinkovoima Oy on solminut mittavan hankesopimuksen Oomi Solar Oy:n kanssa.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö,
27.5.2025

Iisalmen katukuvaan ilmestyi jälleen yksi koristeltu Savon Voima Verkon jakokaappi

Iisalmen Päiviönkadulle on ilmestynyt uusi, upea yksityiskohta, kun Savon Voima Verkon sähkönjakokaappi sai ylleen värikkään ja lämminhenkisen katutaideteoksen.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kumppanuus, Ympäristö,
26.5.2025

Hakkeenpoltto keskeytyy kesäksi Tahkolla – uusi aikakausi alkaa kesälämmityksessä 

Savon Voima ja PeeÄssä ovat toteuttaneet Break Sokos Hotel Tahkon yhteyteen uuden lämpöpumppulaitteiston, jonka ansiosta Tahkovuoren hakelämpölaitos voidaan kesän ajaksi ajaa alas.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
21.5.2025