Leppävirralla tehdään kaukolämpöä jäähallin ja hiihtoareenan hukkalämmöistä

Julkaistu 28.4.2022

Savon Voima on toteuttanut Leppävirralle kunnan hiilinegatiivisuustavoitetta tukevan energiaratkaisun. Vokkolan alueella sijaitsevien hiihtoareenan ja jäähallin kylmälaitteilta saatavalla hukkalämmöillä katetaan nyt osa alueella olevien kiinteistöjen lämmöntarpeesta.

Toukokuussa käyttöönotettavassa kokonaisuudessa talviaikaan lähes kaikki kylmälaitteilta saatava lauhdelämmöistä tuotettu kaukolämpö ohjautuu Vokkolan alueen kiinteistöille. Kesäisin lämpöä jää yli ja tämä osuus siirtyy kaukolämpöverkon kautta muun taajama-alueen lämmitykseen. Investoinnin myötä nyt noin kymmenen prosenttia koko Leppävirran taajaman vuotuisesta lämmöntarpeesta voidaan kattaa näiden kylmälaitteiden hukkalämmöillä. Ratkaisu edustaa käytännön toteutuksena täysin uutta tapaa jo olemassa olevan kaukolämpöverkon hyödyntämiselle energiavirtojen optimoinnissa. 

Muutos sai alkunsa, kun Leppävirran kunnalle tuli eteen sekä hiihtoareenan että jäähallin kylmälaitteiden uusiminen. Projektin yhteydessä nousi esiin ajatus kylmälaitteiden tuottaman hukkalämmön hyödyntämisestä, jota tuki kunnan oma hiilineutraalisuustavoite. Kunta teetti eri ratkaisuvaihtoehdoista konsulttien avulla esiselvityksen, jonka pohjalta toteutettiin tarjouskilpailu.

Savon Voiman valituksi tulleessa vaihtoehdossa lähtökohtana oli pitkäkestoinen elinkaarimalli, jonka mukaisesti rakennutimme kylmälaitteiden välittömään läheisyyteen oman, konttiin sijoitetun lämpöpumppulaitteiston. Kylmälaitteiden jäähdytysprosessissa syntyvä lauhdelämpö otetaan vastaan lämpöpumppulaitteistoon, jonka avulla sen sisältämä lämpöenergia siirretään kaukolämpöverkkoon.  Lämpöpumppujen energiatehokkaan toiminnan varmistamiseksi alueen kaukolämpöverkoston veden lämpötila on hieman muun taajaman lämpötilaa alhaisempi. Tämän takia Savon Voima uusii myös kaikkien Vokkolan alueen kiinteistöjen lämmönvaihtimet toimimaan alemmilla mitoituslämpötiloilla. Alueen kaukolämpöverkostoon tehtiin samasta syystä muutoksia.

Savon Voiman elinkaarimallin laskettu kustannussäästö kunnalle on koko elinkaarimallin aikajaksolta noin 1,2 miljoonaa euroa.  Lisäksi myös Business Finlandin hankkeelle myöntämä energiatehokkuustuki on merkittävä, ja sen yhtenä saantiedellytyksenä oli juuri kylmälaitteista tulevan hukkalämmön hyödyntäminen.

-Laite- ja kaukolämpöasennukset sekä uusien kylmälaitteiden käyttöönotto ovat nyt valmiit. Toimitukseen kuuluvat lämmönjakokeskukset asennetaan toukokuun aikana ja sen jälkeen projekti on Savon Voiman osalta maalissa. Tuolloin samalla tontilla hukkalämmöistä valmistettua vihreää kaukolämpöä alkaa virrata niin kylpylä- kuin hotelliasiakkaiden iloksi. Ja kesällä lähes kaikki Leppävirralla tarvittava kaukolämpö saadaan tuotettua näistä samoista, aiemmin ulkoilmaan lauhdutetuista hukkalämmöistä, toteaa Savon Voiman puolelta projektissa tiiviisti mukana ollut tuote- ja asiakkuuspäällikkö Aku Hiltunen.

Lisätietoa:

Aku Hiltunen
Tuote- ja asiakkuuspäällikkö, Savon Voima
P. 044 723 7157
aku.hiltunen(at)savonvoima.fi

Mitä uutta?

Juha Räsänen Savon Voiman uudeksi toimitusjohtajaksi joulukuun alusta alkaen

Savon Voima Oyj:n hallitus on nimittänyt yhtiön toimitusjohtajaksi DI Juha Räsäsen 1.12.2023 alkaen. Juha Räsänen on toiminut vuodesta 2019 alkaen Savon Voiman energiantuotannon ja kaukolämmön liiketoimintajohtajana.
Lue lisää

Ajankohtaista,
30.11.2023

Savon Voima Oyj lisää varavoimaa Joensuussa

Savon Voima Oyj on investoinut Joensuun alueen lämmöntuotantoon uuden sähkön varavoimakoneen vuoden 2023 aikana.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
27.11.2023

Joensuun voimalaitoksen alueella muurattiin biohiilitehtaan peruskivi

Joensuun Iiksenvaaralle on rakentumassa moderni energiayhteisö, johon kuuluvat muun muassa Savon Voiman CHP-voimalaitos ja rakenteilla oleva Taalerin omistama Joensuu Biocoalin Euroopan suurin teollisen mittaluokan torrefioidun biomassan tuotantolaitos. Torstaina 23.11.2023 juhlistettiin projektin etenemistä peruskiven muurauksella.
Lue lisää

Ajankohtaista, Ympäristö,
24.11.2023

Kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa

Keskiviikkona 22.11. on Iisalmessa kaukolämpövaurionkorjauksesta johtuva keskeytys kaukolämmön jakelussa.
Lue lisää

Häiriöt,
22.11.2023

Sähkönmyyntiyhtiö Väre kasvaa – 80 000 asiakasta siirtymässä Väreelle

Kymenlaakson Sähkön sähkönmyynnin asiakkaat siirtyvät energiapalveluyhtiö Väre Oy:n asiakkaiksi 1.1.2024 alkaen.
Lue lisää

Ajankohtaista,
21.11.2023

Äkillinen kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa

Vuotokorjauksen yhteydessä vaurioituneen kaukolämpöputken vuoksi joudumme keskeyttämään kaukolämmön jakelun Iisalmessa maanantaina 20.11.2023. Putken korjaus on aloitettu välittömästi ja arvion mukaan lämmönjakelu saadaan normalisoitua alkuiltaan mennessä.
Lue lisää

Häiriöt,
20.11.2023