Sähköinen asiointi

Liisa-myrskyn vikoja korjataan vielä viikonloppunakin

Julkaistu 20.11.2020

Liisa-myrsky aiheutti merkittävää tuhoa Savon Voima Verkon jakelualueella, enimmillään sähköttä oli yli 30 000 asiakasta. Pääosa vioista on perjantain aikana saatu korjattua ja nyt kello 16.00 sähköttä on vielä noin 3 000 asiakastamme. Arviomme mukaan tämän vuorokauden aikana saamme lähes kaikki keskijänniteverkon viat korjattua ja myös pienjänniteverkon vikoja ryhdytään korjaamaan.

Savon Voimalla on täysi miehitys maastossa ja arvioimme saavamme lähes kaikki keskijänniteverkon viat korjattua tämän vuorokauden aikana. Poikkeuksena on muutama pahoin vaurioitunut kohde, joissa muun muassa pylväsmuuntamot joudutaan kokonaan uusimaan. Niiden osalta korjaustyöt jäävät huomiselle lauantaille. Pienjänniteverkon vikoja tullaan korjaamaan huomenna lauantaina ja mahdollisesti vielä sunnuntaina.

Lisää haastetta tilanteeseen tuo vielä huomiselle illalle ennustettu voimistuva tuuli (puuskissa 15–18 m/s) sekä märkä lumisade, joka on herkkää tarttumaan puihin. Mikäli tämä ennuste toteutuu, on todennäköistä, että Liisa-myrskyssä vikaantuneet, mutta pystyyn jääneet puut kaatuvat aiheuttaen jonkin verran uusia vikoja sähköverkolle.

Lue nettisivuiltamme, kuinka voit varautua sähkökatkoon ja kuinka toimit häiriötilanteessa:

Näin toimit häiriötilanteessa

HUOM!
Jos havaitset sähkölinjalle kallistumassa tai kaatuneen puun, ilmoitathan siitä vuorokauden ympäri päivystävään vikapalvelunumeroomme 0800 307 400. Voit tehdä häiriöilmoituksen myös keskeytystilanne-karttapalvelun tai mobiilisovelluksen avulla. Johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea eikä ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä. Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa pitää heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys vikapalvelunumeroomme.

Nollavika

Hengenvaarallinen nollavika – näin tunnistat sen

Sähköverkon nollavika aiheutuu yleensä puiden kaatuessa sähkölinjalle. Pahimmillaan se saa aikaan jännitteen nousun, joka voi rikkoa kodin sähkölaitteita ja aiheuttaa sähköiskun tai tulipalon vaaran.

Lue lisää nollaviasta

Mitä uutta?

Savon Voima kannustaa siirtymään e-laskuun – käynnistämme kevään 2025 aikana tekstiviestien lähetyksen

Käynnistämme tekstiviestilähetykset, joiden tavoitteena on helpottaa e-laskuun siirtymistä. Tämä on osa strategiaamme vähentää ympäristöä kuormittavaa paperipostia ja lisätä sähköisten palvelujen käyttöä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
9.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuussa

Maanantaina 12.5.2025 kello 08.00–15.00 on kaukolämpöverkoston saneeraustöistä johtuva jakelukeskeytys kaukolämmön toimituksessa Joensuun Salpakadun ja Helatien alueella. Keskeytyksen piiriin kuuluviin kiinteistöihin on jaettu keskeytystiedotteet. Pahoittelemme häiriötä.
Lue lisää

Häiriöt,
9.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytyksiä Siilinjärvellä

Maanantaina 12.5.2025 kello 05.30–13.00 on huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärven Toritien alueella. Toinen keskeytys koskee kiinteistöjä Kasurilantien, Asematien, Kuiluntien, Sorakujan, Kotipolun sekä Torien alueilla kello 05.30–08.00.
Lue lisää

Häiriöt,
8.5.2025

Sähkövarastot ja akut yleistyvät – Mitä kuluttajan on hyvä tietää?

Sähkövarastot ja akut tarjoavat uusia mahdollisuuksia energian varastointiin ja reservimarkkinoille osallistumiseen, mutta ne asettavat myös useita pohdittavia kysymyksiä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Blogi, Sähkö,
6.5.2025

Meillä on paikka HR Business Partnerille

Haemme HR Business Partneria tukemaan työntekijäkokemuksen kehittämistä liiketoimintalähtöisesti.
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
5.5.2025

Savon Voima lopettaa turpeen käytön energiantuotannossa Iisalmessa ja Pieksämäellä 

Turpeen käyttö loppuu Iisalmen ja Pieksämäen kaukolämmön ja sähköntuotannossa tänä keväänä, yli vuoden suunniteltua aikaisemmin. Turpeesta luopumisen myötä Savon Voiman oman sähköntuotannon polttoaineet ovat uusiutuvia ja koko konsernin päästöt tippuvat merkittävästi. 
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö, Sähkö, Ympäristö,
30.4.2025