Sähköinen asiointi

Pohjoissavolaisten sähkönsäästö jatkuu – marraskuussa käytettiin vähemmän sähköä vuodentakaiseen

Julkaistu 21.12.2022

Savon Voima Verkon toiminta-alueella on käytetty marraskuussa 2022 9,5 prosenttia vähemmän sähköä kuin marraskuussa 2021. Säästötoimenpiteet ja ennustettu lauha sää lupaavat hyvää joulun ajan sähkön riittävyyden kannalta.

Pohjoissavolaiset jatkavat sähkönsäästöään mallikkaasti. Savon Voima Verkon toiminta-alueen asiakkaat ovat käyttäneet sähköä 9,5 prosenttia vähemmän tämän vuoden marraskuussa verrattuna vuodentakaiseen. Lokakuun vastaava säästöluku oli 9,3 prosenttia. Luvuissa on huomioitu mahdollinen sään vaikutus.

– Nyt säästöä on tullut samalla tapaan kuin lokakuussa, joten suunta on oikea. Kulutusta ajavat alas sähkön korkea markkinahinta ja säästötoimenpiteet. Sähkön kulutuksen vähentämisen merkitys korostuu entisestään nyt kun menemme kohti sydäntalvea ja mahdollisia todella kylmiä säitä. Tämä on kaikkien yhteinen asia, että sähköpulalta ja siitä johtuvista sähkökatkoilta vältytään, sanoo Savon Voima Verkon toimitusjohtaja Lauri Siltanen.

Savon Voima Verkon toiminta-alueella sähköä on säästetty syksyn ja alkutalven aikana maan keskiarvoa enemmän. Fingridin mukaan koko maassa säästettiin sähköä marraskuussa 9 prosenttia vähemmän verrattuna vuodentakaiseen, mutta sään vaikutusta ole vielä huomioitu luvussa. Lokakuussa ja syyskuussa koko Suomea koskevat sähkönkulutusluvut olivat 7 prosenttia pienempiä kuin viime vuoden vastaavina kuukausina.

Joulun ajan sähköpulalta todennäköisesti vältytään

Suomalaisten sähkönsäästö ja jouluksi ennustettu lauha talvisää ennustavat hyvää sähkön riittävyydelle, vaikka jouluisin kotitalouksien sähkön käyttö usein kasvaakin. Tämän hetken arvion mukaan joulun pyhinä sähköpula ei näytä todennäköiseltä ja joulua voitaisiin viettää ilman kiertäviä sähkökatkoja. Siltanen kuitenkin muistuttaa, että tilanne voi muuttua nopeasti ja siksi jokaisen on hyvä olla varautunut katkoihin.

– Elämme poikkeuksellisia aikoja ja koko sähköjärjestelmämme on aivan erilaisessa tilanteessa kuin aiempina talvina. Tänä talvena isojen tuotantolaitosten vikaantumisilla ja sään nopeilla muutoksilla on normaalia tilannetta suurempi merkitys sähkön riittävyyden kannalta. Varautuminen siis kannattaa. On hyvä muistaa, että katkoja voi esiintyä myös muista syistä kuin sähköpulasta, kuten lumikuormista. Teemmekin tällä hetkellä paljon ennaltaehkäisevää työtä lumikuormista aiheutuvien sähkökatkojen välttämiseksi.

– Tämän talven tiukin tilanne sähkön riittävyyden kannalta on vielä edessä, sillä useina vuosina kovimmat pakkaset ovat sattuneet tammi-helmikuulle. Katkojen riskiä lisää myös ikävät uutiset Olkiluoto 3:n viivästymisestä. Kukaan ei osaa ennustaa varmaksi tulevaa, joten me olemme varautuneena moniin eri tilanteisiin, Siltanen sanoo.

Lisätietoja:
Lauri Siltanen
toimitusjohtaja, Savon Voima Verkko
lauri.siltanen@savonvoima.fi

Mitä uutta?

Kaukolämmön jakelukeskeytyksiä Siilinjärvellä

Maanantaina 12.5.2025 kello 05.30–13.00 on huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärven Toritien alueella. Toinen keskeytys koskee kiinteistöjä Kasurilantien, Asematien, Kuiluntien, Sorakujan, Kotipolun sekä Torien alueilla kello 05.30–08.00.
Lue lisää

Häiriöt,
8.5.2025

Sähkövarastot ja akut yleistyvät – Mitä kuluttajan on hyvä tietää?

Sähkövarastot ja akut tarjoavat uusia mahdollisuuksia energian varastointiin ja reservimarkkinoille osallistumiseen, mutta ne asettavat myös useita pohdittavia kysymyksiä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Blogi, Sähkö,
6.5.2025

Meillä on paikka HR Business Partnerille

Haemme HR Business Partneria tukemaan työntekijäkokemuksen kehittämistä liiketoimintalähtöisesti.
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
5.5.2025

Savon Voima lopettaa turpeen käytön energiantuotannossa Iisalmessa ja Pieksämäellä 

Turpeen käyttö loppuu Iisalmen ja Pieksämäen kaukolämmön ja sähköntuotannossa tänä keväänä, yli vuoden suunniteltua aikaisemmin. Turpeesta luopumisen myötä Savon Voiman oman sähköntuotannon polttoaineet ovat uusiutuvia ja koko konsernin päästöt tippuvat merkittävästi. 
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö, Sähkö, Ympäristö,
30.4.2025

Asiakaspalvelun aukioloajat vapun aikaan

Vappuaattona 30.4. puhelinpalvelu sulkeutuu kello 16. Asiakaspalvelun puhelinpalvelu on suljettuna vappupäivänä 1.5.2025.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
28.4.2025

Haemme käyttöpäällikköä Savon Voima Verkolle

Puhdas siirtymä vaatii yhä enemmän dynaamisuutta sähköverkoilta ja tässä roolissa pääset mukaan varmistamaan sähköverkkomme toimivuutta ja joustavuutta – edistämään kestävää kehitystä kanssamme!
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
25.4.2025