Sähköinen asiointi

Savon Voima luopuu kahdesta öljylämpökeskuksesta

Julkaistu 9.10.2019

Pitkäjänteinen kehitystyö vähäpäästöisempään tuotantoon siirtymiseksi ja paikallisten energialähteiden hyödyntämiseksi on mahdollistanut kahdesta öljylämpökeskuksesta luopumisen Juankoskella ja Tahkovuorella. Puretut lämpökeskukset tulivat elinkaarensa päähän, ja jatkossa lämmöntoimitus saadaan turvattua moderneilla ja ympäristöystävällisillä lämpökeskuksilla.

Keskeisellä sijainnilla Tahkovuoren keskustassa sijainnut öljyä polttanut lämpökeskus purettiin kesän 2019 aikana.

– Tahkovuoren kaukolämpöverkon lämpö tuotetaan nyt yli 95 prosenttisesti paikallisilla uusiutuvilla puupolttoaineilla biolämpökeskuksella, joka sijaitsee Sääskiniementien varrella. Asiakkaiden lämmönsaanti kaikissa olosuhteissa varmistetaan samaan lämpökeskusrakennukseen sijoitetun öljylämpökeskuksen avulla, kertoo tuotantopäällikkö Kari Anttonen.

Juankoskella öljylämpökeskuksen purkutyöt Paasikoskentiellä saatettiin loppuun kesän 2019 aikana. Myös Juankoskella kaukolämmöstä yli 95 prosenttia tuotetaan paikallisilla uusiutuvilla puupolttoaineilla Opintien biolämpökeskuksella. Kaukolämmön toimitusvarmuuden kovimmilla pakkasilla ja poikkeusolosuhteissa turvaavat biolämpökeskuksen yhteyteen sekä Terveystielle sijoitetut modernit öljylämpökeskukset.

– Olemme Savon Voimalla toteuttaneet pitkäjänteisesti bioenergiaohjelmaa paikallisten energialähteiden osuuden kasvattamiseksi kaukolämmön tuotannossa. Tämä on mahdollistanut menneinä vuosina useasta öljylämpökeskuksesta luopumisen. Vuonna 2018 tuotimme 20 kaukolämpöverkkomme kaukolämmöstä ennätyksellisesti yli 97 prosenttia paikallisilla energialähteillä mukaan lukien teollisuuden hukkalämmöt. Vuonna 2019 kiritämme tulosta entisestään osuuden noustessa ennusteen mukaan jo yli 98 prosenttiin, toteaa Anttonen.

Lisätietoa:

Kari Anttonen
Tuotantopäällikkö
kari.anttonen(at)savonvoima.fi
P. 044 723 7562

Mitä uutta?

Taiteilija Jussi Twoseven maalasi Savon Voima Verkon muuntamon Iisalmessa

Katutaiteilija Jussi Twoseven maalasi uuden muraalin Savon Voima Verkon muuntamoon Iisalmen rautatieaseman lähelle.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kumppanuus, Ympäristö,
16.6.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella

Maanantaina 16.6.2025 kello 8.00–16.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva lämmönjakelun keskeytys Suonenjoella.
Lue lisää

Häiriöt,
11.6.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Pielavedellä

Keskiviikkona 11.6. kello 8–17 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva lämmönjakelun keskeytys Pielavedellä.
Lue lisää

Häiriöt,
10.6.2025

Kesäinen matalapaine voimistaa tuulia – sähkökatkot mahdollisia lauantaina

Ilmatieteen laitoksen sääennusteen mukaan kesäinen matalapaine voimistaa etelän ja lounaan välisiä tuulia lauantaina.
Lue lisää

Häiriöt,
6.6.2025

Häiriöitä sähkönjakelussa Pieksämäen alueella

Savon Voima Verkko selvittää parhaillaan Pieksämäen alueella havaittuja sähkönjakelun häiriöitä.
Lue lisää

Häiriöt,
5.6.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärvellä

Perjantaina 6.6.2025 kello 5.00–13.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva keskeytys kaukolämmön jakelussa Siilinjärvellä.
Lue lisää

Häiriöt,
5.6.2025