Sähköinen asiointi

Savon Voima Oyj lisää varavoimaa Joensuussa

Julkaistu 27.11.2023

Savon Voima Oyj on investoinut Joensuun alueen lämmöntuotantoon uuden sähkön varavoimakoneen vuoden 2023 aikana.

Varavoimakoneen tuella varmistetaan alueellista kaukolämmöntuotantoa sähkönjakelun häiriötilanteissa. Varavoimayksikkö on omiaan turvaamaan myös kriittisten kohteiden lämmönjakelua.

– Investointi on ensimmäinen Savon Voiman varavoimakoneinvestointi Joensuun kaukolämpöverkon alueelle, mutta ei ensimmäinen koko Savon Voiman vaikutusalueella. Olemme investoineet Savon alueella jo aiemmin kaukolämpöverkkojemme lämmöntuotannon varavoimaan, ja sähkönjakelun häiriötilanteisiin varautuminen on yksi varautumisemme kulmakivistä. Nyt myös Joensuussa on omistuksemme myötä ryhdytty viemään tätä varautumistyötä eteenpäin, Savon Voiman tuotantopäällikkö Kari Anttonen kertoo.

Anttonen muistuttaa, että asiakkaiden tulee toki varautua sähkönjakelun häiriötilanteisiin omilla varavoimajärjestelmillään, jotta Savon Voiman tuottamaa lämpöä voi ottaa vastaan. Asiakkaan varavoiman tarve kaukolämmön vastaanottamiseen on kuitenkin merkittävästi pienempi, kuin tilanteessa, jossa asiakkaalla on oma kiinteistökohtainen lämmitysjärjestelmä, kuten esimerkiksi lämpöpumppu.

Joensuun lämmöntuotantoon nyt tehty varavoimainvestointi turvaa alueen asiakkaiden lämmönsaantia mahdollisissa sähkönjakelun häiriötilanteissa. Investoinnin suuruus oli 256 000 euroa.

Lisätietoa:

Kari Anttonen
Tuotantopäällikkö, Savon Voima Oyj
P. 044 723 7562
kari.anttonen(at)savonvoima.fi

Mitä uutta?

Taiteilija Jussi Twoseven maalasi Savon Voima Verkon muuntamon Iisalmessa

Katutaiteilija Jussi Twoseven maalasi uuden muraalin Savon Voima Verkon muuntamoon Iisalmen rautatieaseman lähelle.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kumppanuus, Ympäristö,
16.6.2025

Joensuun kaukolämpöjärjestelmää ohjataan jatkossa älykkäästi optimoiden – tavoite entistäkin kustannus- ja energiatehokkaampi energiajärjestelmä

Savon Voima on ottanut käyttöön uudenlaisen ennustepohjaisen optimointimallin Joensuun kaukolämmön tuotannossa osana Iiksenvaaran CHP-laitoksen monimuotoista energiajärjestelmää.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
5.6.2025

Savon Voima Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.– 30.4.2025: Turpeen käytön lopetus voimalaitoksilla merkittävä askel kohti hiilineutraalisuutta

Konsernin liikevaihto oli 103,9 miljoonaa euroa ja laski edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna 6,5 prosenttia. 
Lue lisää

Ajankohtaista,
2.6.2025

Savon Voima mukana vauhdittamassa merkittävää aurinkovoimahanketta – yli sadan miljoonan investoinnit aurinkoenergiaan Suomessa

Savon Voiman osaomistama Suomen Aurinkovoima Oy on solminut mittavan hankesopimuksen Oomi Solar Oy:n kanssa.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö,
27.5.2025

Iisalmen katukuvaan ilmestyi jälleen yksi koristeltu Savon Voima Verkon jakokaappi

Iisalmen Päiviönkadulle on ilmestynyt uusi, upea yksityiskohta, kun Savon Voima Verkon sähkönjakokaappi sai ylleen värikkään ja lämminhenkisen katutaideteoksen.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kumppanuus, Ympäristö,
26.5.2025

Hakkeenpoltto keskeytyy kesäksi Tahkolla – uusi aikakausi alkaa kesälämmityksessä 

Savon Voima ja PeeÄssä ovat toteuttaneet Break Sokos Hotel Tahkon yhteyteen uuden lämpöpumppulaitteiston, jonka ansiosta Tahkovuoren hakelämpölaitos voidaan kesän ajaksi ajaa alas.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
21.5.2025