Sähköinen asiointi

Savon Voima Verkon jakelualueelle ennusteissa myrskyä – varaudumme viankorjaukseen

Julkaistu 19.9.2023

Ennusteen toteutuessa myrskytuulet aiheuttavat sähkökatkoja koko jakelualueella. Pyydämme asiakkaitamme varautumaan.

Syvenevän matalapaineen alue liikkuu tiistain aikana Keski-Ruostsista koilliseen ja sen keskus saapuu keskiviikkoaamun aikana Perämeren tietämille jatkaen tämänhetkisen ennusteen mukaan Itä-Suomen suuntaan. Myrskykeskus saavuttaa Savon Voima Verkon jakelualueen keskiviikkona noin kello 14 aikoihin ja tuulet puhaltavat noin kello 16 saakka.

Tuulen puuskaisuus voi viimeisimmän ennusteen mukaan olla enimmillään jopa 30 m/s. Ennusteen toteutuessa myrskytuulet aiheuttavat sähkökatkoja koko jakelualueella. Kovimpien puuskien vaara-alue on Kuopion eteläpuolella. Pyydämme asiakkaitamme varautumaan sähkökatkoihin ja varsinkin sähkönjakelun kannalta kriittisissä kohteissa tarkistamaan varavoimakoneiden kunnon.

Lue lisää: Näin varaudut sähkökatkoon ja toimit häiriötilanteessa

Savon Voima Verkko on korottanut varautumistasonsa ylimpään luokkaan varaamalla muun muassa asentajaresursseja mahdolliseen viankorjaukseen.

Huom!

Jos havaitset sähkölinjalle kallistumassa olevan tai kaatuneen puun, ilmoitathan siitä vuorokauden ympäri päivystävään vikapalvelunumeroomme 0800 307 400. Voit tehdä häiriöilmoituksen myös keskeytystilanne-karttapalvelun tai Väppi-mobiilisovelluksen avulla.

Johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea eikä niitä saa ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä. Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa pitää heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys vikapalveluun.

Lue lisää: Hengenvaarallinen nollavika – näin tunnistat sen

Mitä uutta?

Savon Voima kannustaa siirtymään e-laskuun – käynnistämme kevään 2025 aikana tekstiviestien lähetyksen

Käynnistämme tekstiviestilähetykset, joiden tavoitteena on helpottaa e-laskuun siirtymistä. Tämä on osa strategiaamme vähentää ympäristöä kuormittavaa paperipostia ja lisätä sähköisten palvelujen käyttöä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
9.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuussa

Maanantaina 12.5.2025 kello 08.00–15.00 on kaukolämpöverkoston saneeraustöistä johtuva jakelukeskeytys kaukolämmön toimituksessa Joensuun Salpakadun ja Helatien alueella. Keskeytyksen piiriin kuuluviin kiinteistöihin on jaettu keskeytystiedotteet. Pahoittelemme häiriötä.
Lue lisää

Häiriöt,
9.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytyksiä Siilinjärvellä

Maanantaina 12.5.2025 kello 05.30–13.00 on huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärven Toritien alueella. Toinen keskeytys koskee kiinteistöjä Kasurilantien, Asematien, Kuiluntien, Sorakujan, Kotipolun sekä Torien alueilla kello 05.30–08.00.
Lue lisää

Häiriöt,
8.5.2025

Sähkövarastot ja akut yleistyvät – Mitä kuluttajan on hyvä tietää?

Sähkövarastot ja akut tarjoavat uusia mahdollisuuksia energian varastointiin ja reservimarkkinoille osallistumiseen, mutta ne asettavat myös useita pohdittavia kysymyksiä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Blogi, Sähkö,
6.5.2025

Meillä on paikka HR Business Partnerille

Haemme HR Business Partneria tukemaan työntekijäkokemuksen kehittämistä liiketoimintalähtöisesti.
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
5.5.2025

Savon Voima lopettaa turpeen käytön energiantuotannossa Iisalmessa ja Pieksämäellä 

Turpeen käyttö loppuu Iisalmen ja Pieksämäen kaukolämmön ja sähköntuotannossa tänä keväänä, yli vuoden suunniteltua aikaisemmin. Turpeesta luopumisen myötä Savon Voiman oman sähköntuotannon polttoaineet ovat uusiutuvia ja koko konsernin päästöt tippuvat merkittävästi. 
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö, Sähkö, Ympäristö,
30.4.2025