Savon Voimalle on myönnetty Hiilineutraali Pohjois-Savo -työn ”Mukana yhteisellä polulla” -tunnus

Julkaistu 25.2.2021

Pohjois-Savon ELY-keskuksen koordinoima Hiilineutraali maakunta – Pohjois-Savo (HIMA) -hanke on alkanut myöntää Mukana yhteisellä polulla -tunnuksia. Kyseessä on yhteisötunnus organisaatioille, jotka ovat sitoutuneet yhteiseen ilmastotyöhön.

Pohjois-Savossa ollaan ensimmäisten maakuntien joukossa laatimassa ilmastotiekarttaa, jonka on määrä olla valmis keväällä 2021. Tiekartan valmistelussa ja toteutuksessa on mukana maakunnan eri toimijoita ja monipuolisia näkemyksiä. Ilmastotiekartan laajassa ja vaikutusvaltaisessa ohjausryhmässä on yli 30 henkilöä, mukana on myös Savon Voiman edustaja. Syksyn 2020 ja alkuvuoden 2021 aikana järjestettäviin avoimiin ilmastotyöpajoihin osallistui yhteensä yli 300 henkilöä 60 organisaatiosta.

– Energiamurros vaatii toiminnan uudistumista monella tasolla. Savon Voima on osoittanut, että uutta teknologiaa hyödyntämällä asiakkaille voidaan tarjota yhä vähäpäästöisempiä energiapalveluita. Savon Voimalla ilmastotyö ei rajoitu vain päästöjen vähentämiseen, vaan yrityksessä on tehty jo vuosia toimenpiteitä myös ilmastonmuutokseen varautumiseksi. On myös hienoa huomata, kuinka elinympäristöjen monimuotoisuuteen on kiinnitetty huomioita. Tästä esimerkkinä on vesivoimalaitosten yhteyteen rakennetut kalaportaat, kertoo ilmastoasiantuntija Tapio Kettunen, Pohjois-Savon ELY-keskukselta.

Mukana yhteisellä polulla -tunnus pohjautuu Hiilineutraali Pohjois-Savo -työn uuteen ilmeeseen, jolla tuodaan esille maakunnan ilmastotekoja ja -tekijöitä. Yhteisötunnuksen saaja voi hyödyntää tunnusta omassa viestinnässään ja näin kertoa olevansa osa Pohjois-Savon ilmastotiimiä!

Lue Savon Voiman esittelyteksti Hiilineutraali Pohjois-Savo -verkkosivuilta.

Lisätietoja:

Arto Sutinen
Toimitusjohtaja, Savon Voima Oyj
arto.sutinen(at)savonvoima.fi

Ari Holopainen
Markkinointipäällikkö, Savon Voima Oyj
ari.holopainen(at)savonvoima.fi

Saara Hanhela
Hiilineutraali maakunta – Pohjois-Savo -hanke
Pohjois-Savon ELY-keskus
saara.hanhela(at)ely-keskus.fi

Tapio Kettunen
Ilmastoasiantuntija, Pohjois-Savon ELY-keskus
tapio.kettunen(at)ely-keskus.fi

Mitä uutta?

21-vuotias hakekeskuslämmitys väistyi kaukolämmön tieltä Portaanpään Kristillisellä Opistolla

Lapinlahdella sijaitseva Portaanpään Kristillinen Opisto vaihtoi vanhasta hakelämmityksestä Savon Voiman kaukolämpöön, jota varten rakennettiin lähes kilometri uutta kaukolämpöverkostoa.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakastarinat, Kaukolämpö,
13.12.2024

Savon Voiman kaukolämmön asiakashinnat ja sopimusehdot päivittyvät 1.1.2025 alkaen

Savon Voiman kaukolämmön asiakashinta nousee 7 prosenttia 1.1.2025 alkaen. Samalla astuvat voimaan uudet päivitetyt kaukolämmön sopimusehdot. Kaukolämmön hinnankorotus koskee sekä energia- että tehomaksua.
Lue lisää

Ajankohtaista, Hinnat ja ehdot, Kaukolämpö,
26.11.2024

Savon Voima investoi Iisalmen voimalaitokselle modernin elektrodisähkökattilan

Savon voima jatkaa lämmöntuotannon sähköistämistä ja investoi Iisalmen voimalaitokselle nykyaikaisen 15 MW tehoisen elektrodisähkökattilan. Kattila korvaa käytöstä poistuvan kevyttä polttoöljyä käytävän 12 MW tehoisen kattilan. Investoinnin arvo on 3,4 miljoonaa euroa ja käyttöönotto uudella kattilalla tulee olemaan vuoden 2025 loppuun mennessä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
14.11.2024

Pitkän käyttöiän salaisuus piilee kiinteistöjen ja lämmönjakolaitteiden säännöllisessä huollossa

Kiinteistöjen ja niiden teknisten laitteiden kuntoon liittyvissä arvioissa törmää usein sanapariin "tekninen käyttöikä". Termi tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, kuinka kauan jokin rakenteen osa tai tekninen laite kestää käytössä. Mutta millä perusteella jollekin laitteelle voi arvioida käyttöikää, ja voiko tuohon elinkaareen vaikuttaa omilla toimilla?
Lue lisää

Blogi, Kaukolämpö, Ohjeet ja vinkit,
1.11.2024

Savon Voima Oyj investoi Euroopassa ainutlaatuiseen lämpöpumppuratkaisuun

Savon Voima Oyj ja Calefa Oy ovat aloittaneet yhteistyöhankkeen, jossa lämpöpumpuilla hyödynnetään Joensuun voimalaitoksen savukaasupesurin hukkalämpöjä. Kesällä voimalaitoksen ollessa poissa käytöstä lämpöpumppujen lämmönlähteenä käytetään jokivettä. Ratkaisu on Euroopassa ensimmäinen laatuaan.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
25.10.2024

Kaukolämpö kehittyy

Viime vuosien aikana Savon Voimalla on tehty paljon töitä kaksisuuntaisen kaukolämmön ja asiakkaiden luona syntyvän hukkalämmön parissa.
Lue lisää

Blogi, Energiaa säästämässä, Kaukolämpö,
15.10.2024