Sähköinen asiointi

Savon Voima luo merkittävän aluetaloudellisen rahavirran investoinneillaan

Teetimme vuonna 2022 Gaia Consulting Oy:llä Savon Voiman energiantuotanto- ja sähköverkkoliiketoimintojen aluetaloudellisen vaikuttavuuden selvityksen. Selvityksessä laskettiin näissä liiketoiminnoissa syntyvät taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset.

886

kotimaista työpaikkaa vuodessa

22,1 milj. €

verotuloja kunnille ja valtiolle

125 milj. €

rahavirtaa hankinnoista Suomen talouteen

Savon Voiman sähköverkkoliiketoiminta ja energiantuotantotoiminta luovat yhteensä 543 työpaikkaa Savoon ja 343 muualle Suomeen. Verotuloja kunnille ja valtiolle kertyi tuloveroista ja yhteisöveroista kaikkiaan 22,1 miljoonaa euroa ja rahavirtaa Suomen talouteen 125,1 miljoonaa euroa. Kaikkiaan selvityksen mukaan Savon Voiman hankinnat aiheuttavat alihankintaketjussa kuusinkertaisen tuloverovaikutuksen koko Suomen tasolla omien työntekijöiden tuloveroihin verrattuna.

Savon Voiman oman henkilöstön määrä sähköverkko- ja energiantuotantoliiketoiminnoissa oli tarkasteluhetkellä 149 henkilöä. Eniten työpaikkoja syntyi investointitöistä.

Mitä uutta?

Savon Voima mukana vauhdittamassa merkittävää aurinkovoimahanketta – yli sadan miljoonan investoinnit aurinkoenergiaan Suomessa

Savon Voiman osaomistama Suomen Aurinkovoima Oy on solminut mittavan hankesopimuksen Oomi Solar Oy:n kanssa.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö,
27.5.2025

Iisalmen katukuvaan ilmestyi jälleen yksi koristeltu Savon Voima Verkon jakokaappi

Iisalmen Päiviönkadulle on ilmestynyt uusi, upea yksityiskohta, kun Savon Voima Verkon sähkönjakokaappi sai ylleen värikkään ja lämminhenkisen katutaideteoksen.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kumppanuus, Ympäristö,
26.5.2025

Hakkeenpoltto keskeytyy kesäksi Tahkolla – uusi aikakausi alkaa kesälämmityksessä 

Savon Voima ja PeeÄssä ovat toteuttaneet Break Sokos Hotel Tahkon yhteyteen uuden lämpöpumppulaitteiston, jonka ansiosta Tahkovuoren hakelämpölaitos voidaan kesän ajaksi ajaa alas.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
21.5.2025