Sähköinen asiointi

Varaudumme yöllä alkavaan lumimyräkkään

Julkaistu 11.1.2021

Talvinen sää on kerryttänyt lumikuormia puihin sekä sähkölinjoille ja jo viikonlopun aikana Savon Voiman sähköverkossa on ollut jo useita lyhytkestoisia vikoja. Näiden syynä on ollut joko lumen painosta sähkölinjaan taipuneet puut tai lumen painon aiheuttamat johdinkatkokset.

Tilanteen kartoittamiseksi olemme tänään käynnistäneet pahimmilla riskialueilla helikopterilla tapahtuvat linjatarkastukset ja niihin liittyvät ongelmapuiden poistot, jotka jo nyt aiheuttavat lyhyitä, työturvallisuuden takia tehtäviä katkoja. Tämän päivän ja huomisen helikopterilennoista löytyy lisätietoa aamun uutisestamme. Linkki aamun uutiseen.

Suomeen ensi yönä alkavaksi ennustettu lumimyrsky ei tämän hetken tiedon mukaan näyttäisi osuvan pahimmalla voimallaan Savon Voiman verkkoalueelle. Lumikertymä jäänee noin kymmeneen senttimetriin ja maksimi tuulenvoimakkuudet ovat noin 15–18 m/s. Olemme kuitenkin nostaneet oman ja urakoitsijoidemme varautumisen korkealle tasolle ja meillä on valmius jatkaa myös helikopterilla tapahtuvaa partiointia vielä tiistain lentojen jälkeenkin.

Tilanteen kehittymisessä ratkaisee paljon se, kuinka jo nyt puissa ja johtimissa oleva lumi alkaa irrota tuulen nopeuden noustessa, jolloin ylimääräinen lumikuorman aiheuttama paine häviää.

Sähkökatkotilannetta voit seurata keskeytystilanne-karttapalvelustamme.

Mitä uutta?

Savon Voima kannustaa siirtymään e-laskuun – käynnistämme kevään 2025 aikana tekstiviestien lähetyksen

Käynnistämme tekstiviestilähetykset, joiden tavoitteena on helpottaa e-laskuun siirtymistä. Tämä on osa strategiaamme vähentää ympäristöä kuormittavaa paperipostia ja lisätä sähköisten palvelujen käyttöä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
9.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuussa

Maanantaina 12.5.2025 kello 08.00–15.00 on kaukolämpöverkoston saneeraustöistä johtuva jakelukeskeytys kaukolämmön toimituksessa Joensuun Salpakadun ja Helatien alueella. Keskeytyksen piiriin kuuluviin kiinteistöihin on jaettu keskeytystiedotteet. Pahoittelemme häiriötä.
Lue lisää

Häiriöt,
9.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytyksiä Siilinjärvellä

Maanantaina 12.5.2025 kello 05.30–13.00 on huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärven Toritien alueella. Toinen keskeytys koskee kiinteistöjä Kasurilantien, Asematien, Kuiluntien, Sorakujan, Kotipolun sekä Torien alueilla kello 05.30–08.00.
Lue lisää

Häiriöt,
8.5.2025

Sähkövarastot ja akut yleistyvät – Mitä kuluttajan on hyvä tietää?

Sähkövarastot ja akut tarjoavat uusia mahdollisuuksia energian varastointiin ja reservimarkkinoille osallistumiseen, mutta ne asettavat myös useita pohdittavia kysymyksiä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Blogi, Sähkö,
6.5.2025

Meillä on paikka HR Business Partnerille

Haemme HR Business Partneria tukemaan työntekijäkokemuksen kehittämistä liiketoimintalähtöisesti.
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
5.5.2025

Savon Voima lopettaa turpeen käytön energiantuotannossa Iisalmessa ja Pieksämäellä 

Turpeen käyttö loppuu Iisalmen ja Pieksämäen kaukolämmön ja sähköntuotannossa tänä keväänä, yli vuoden suunniteltua aikaisemmin. Turpeesta luopumisen myötä Savon Voiman oman sähköntuotannon polttoaineet ovat uusiutuvia ja koko konsernin päästöt tippuvat merkittävästi. 
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö, Sähkö, Ympäristö,
30.4.2025