Mikä on sähkönkäyttäjän vastuu, voiko pistorasiaan työntää mitä vain?

Julkaistu 13.2.2018

Voisi luulla, että sähköverkkoon saa kytkeä vaikka minkälaisia sähkölaitteita niin paljon kuin sulake kestää. Muutamat sähkölaitteet voivat kuitenkin aiheuttaa häiriöitä sähköverkkoon.

Millaisia laitteita pistorasiaan voi liittää?

Pistorasiaan voi kytkeä laitteita, jotka ovat hyväksyttyjä Euroopan alueella eli niillä on CE-merkki.  Laitteiden tulee olla valmistettu Euroopan unionin asettamien vaatimusten ja standardien mukaisesti, jotta ne ovat turvallisia.

Laitteen ottama virta ei kuitenkaan saa ylittää pääsulakkeen nimellisvirtaa. Verkkopalvelu- ja sähköntoimitusehtojen mukaisesti sähköasennuksia ja -laitteita ei saa käyttää niin, että niistä aiheutuu vahinkoa tai häiriötä toisille sähkönkäyttäjille tai jakeluverkolle. Esimerkiksi jokin sähkölaite voi päälle laitettaessa hetkellisesti haukata jopa yli 10-kertaisesti virtaa käyntitilanteeseen nähden, jolloin liittymän suurin sallittu virta voi ylittyä.  Tämä voi aiheuttaa sähköverkkoon jännitevaihtelua, joka näkyy mm. valojen välkyntänä yleensä myös naapurustossa.

Miten se on mahdollista? Eikö sulake pidä huolta siitä, että virran määrä ei ylity?

Omakotitalon pääsulakkeet ovat yleensä 25 ampeeria ja yksittäisiä sähkölaitteita suojaavat sulakkeet puolestaan 10 tai 16 ampeeria. Tavallinen tulppasulake kestää hetkellisesti 10–20-kertaisen virran nimellisvirtaan verrattuna. Kun sulake ei pala, ei käyttäjä huomaa aiheuttaneensa verkkoon jännitevaihtelua.

Millaiset laitteet tätä aiheuttavat?

Tavallisimmin tällaiset laitteet ovat yksivaihemoottoreilla varustettuja sähkölaitteita, esimerkiksi klapikoneita, hitsauskoneita, kompressoreja ja painepesureita sekä kolmivaiheisia maalämpöpumppuja, joissa ei ole tehokasta virranrajoitinta.

Onko sähkönkäyttäjällä korvausvastuu oman laitteen käytön aiheuttamasta vahingosta?

Käyttäjä on korvausvelvollinen vain, jos hän on tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää laitteiden käytön aiheuttamista riskeistä tai hän jatkaa käyttöä kielloista huolimatta.  Sähkönkäyttäjällä on velvollisuus tarkistaa, että hänen verkkoon liittämänsä laite on standardien mukaan kytkentäkelpoinen. Jos hankitun laitteen käyttämän virran määrä on suuri verrattuna liittymän kokoon tai se kytkeytyy verkkoon usein, kannattaa tarkistaa ennen laitehankintaa sen käyttö verkkoyhtiöltä. Sieltä saa tietoa siitä, millaisia laitteita omaan liittymään saa kytkeä. Sähköä verkkoon päin syöttävien laitteiden käyttö on kielletty ilman verkkoyhtiön antamaa lupaa. Niille tarvitaan aina eri sopimus. Muutenkin verkkoyhtiön kanssa on hyvä tarkistaa ennakolta esim. maalämpöpumpun, hitsauslaitteiden ja kompressorien käyttö.

Jos valot välkkyvät…

Jos valot välkkyvät ajoittain tai säännöllisesti, esim. aina samaan aikaan vuorokaudesta, syynä voivat olla omat tai naapurisi sähkölaitteet. Sähkölaitteista johtuva välkyntä saadaan hallintaan esim. rajoittamalla niiden ottamaa virtaa, siirtämällä käyttöä tiettyihin aikoihin, muuttamalla kytkentöjä, mitoittamalla liittymä oikein tai vahvistamalla verkkoa. Ellei ongelmaan löydy ratkaisua omasta taloudesta tai välkyntä on häiritsevää, ole tarvittaessa yhteydessä verkkoyhtiöösi asian selvittämiseksi.

Mikäli valot kirkastuvat tavallista kirkkaammaksi tai ovat poikkeuksellisen himmeitä, tällöin voi olla kyse viasta joko kiinteistössä tai verkkoyhtiön verkossa. Soita verkkoyhtiön vikapäivystykseen.

Kun hankit sähkölaitteita, ota huomioon tämä:

– Usein käynnistyvät ja suuren käynnistysvirran tarvitsevat laitteet, kuten pumput, kompressorit ja moottorit tulee varustaa sellaisella virranrajoittimella, että niiden käynnistysvirta ei ylitä sallitun pääsulakkeen kokoa.

– Suosi laitehankinnoissa kolmivaiheisia eli voimavirtaa käyttäviä sähkölaitteita. Niiden ottama virta jakaantuu kolmelle vaiheelle ja on siksi suuruudeltaan karkeasti kolmasosa vastaavantehoisen yksivaiheisen (valovirta) sähkölaitteen ottamasta virrasta.

– Ostaessasi klapikonetta, hanki aina sellainen, jossa moottori käy jatkuvasti ja halkaisua ohjataan vain hydrauliikkavivuilla. Jos klapikoneen moottori käynnistetään aina uudelleen joka klapia varten, kone aiheuttaa välkyntää.

Mitä uutta?

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoen Sairaalapolun alueella

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoen Sairaalapolun alueella
Lue lisää

Häiriöt,
24.5.2023

Siilinjärven taajaman uusi 110 kilovoltin toimitusvarmuutta parantava sähköverkko otettiin käyttöön – suunnittelussa ja rakentamisessa huomioitu myös liito-oravat

Erityishuomiota vaati alueelle sijoittuva liito-oravien elinympäristö. Saneerauksen myötä voimajohto siirtyi osittain valtatien kanssa samaan infrakäytävään ja vanha johto purkautui pois asuinalueelta.
Lue lisää

Ajankohtaista, Säävarma, Ympäristö,
23.5.2023

Kaukolämmön jakelukeskeytys Jalkalantien ympäristössä Suonenjoella

Keskiviikkona 24.5.2023 kello 8.00-16.00 välisenä aikana on Suonenjoella Jalkalantien ympäristössä kaukolämpöverkon saneerauksesta johtuva lämmönjakelun keskeytys.
Lue lisää

Häiriöt,
22.5.2023

Energiansäästöön uusi palvelusivusto – Savon Voima avaa voimapiste.fi -sivuston

Savon Voima avaa 22.5. voimapiste.fi -sivuston, josta Savon Voima Verkon alueella asuvat pääsevät tarkastelemaan energiankulutustietojaan entistä reaaliaikaisemmin. Palvelun tarjoaman rajapinnan avulla voi seurata omaa energiankulutusta ja löytää tapoja energiansäästöön.
Lue lisää

Ajankohtaista, Energiaa säästämässä,
22.5.2023

Keskiviikkona 17.5.2023 puhelinpalvelumme on auki kello 16.00 saakka

Helatorstain aattona puhelinpalvelumme on avoinna kello 8.00-16.00 välisen ajan.Tiesithän, että lasku- ja sopimustiedot sekä energiankäyttötiedot löydät Väppi-palvelustamme.Perjantaina 19.5.2023 palvelemme normaalisti kello 8.00-17.00
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
16.5.2023

Kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuussa

Keskiviikkona 17.5.2023 kello 7.30–13.00 on kaukolämpöverkoston rakennustöistä johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuussa.
Lue lisää

Häiriöt,
16.5.2023