Energiansäästövinkkejä joulun viettäjille
Jouluna kannattaa pohtia omaa energiankäyttöään. Ajoittamalla sähkönkäyttöä olet mukana tasaamassa sähkön kulutushuippuja ja huolehtimassa, että sähköä riittää joulunakin kaikille.
- Älä pidä kaikkia laitteita päällä yhtä aikaa. Esimerkiksi uunia ja kiuasta kannattaa käyttää eri aikoihin. Jospa joulusauna olisikin jo ennen aattoa? Jospa ruokien valmistelun ja leivonnaisten teon aloittaisikin tänä jouluna jo hyvissä ajoin?
- Lämmitä joulusaunaa maltillisesti ja koko porukalle kerralla. Sähkösauna kuluttaa paljon sähköä, joten älä anna sen odottaa saunojia. Hyvät löylyt saa jo 70–80 asteessa.
- Säädä lämmitystä ja ilmanvaihtoa tarpeen mukaan. Lämpötila nousee ihan itsestään, kun kotona on paljon väkeä ja hella paahtaa punaisena jouluruokia. Säädä lämmitystä pienemmälle jo ennen lämpökuorman syntymistä, jotta lämpöä ei tarvitse tuulettaa ulos. Koneellista ilmanvaihtoa voi hyvinkin säätää tehokkaammalle kokkailun ajaksi, mutta muista palauttaa säätö takaisin.
- Paista jouluruoat ja -leivonnaiset kerralla. Uunin lämmittämiseen uudelleen kuluu enemmän energiaa kuin sen lämpimänä pitämiseen.
- Liian täyteen ahdettu jääkaappi kuluttaa enemmän sähköä kuin väljästi täytetty. Jos ulkona ei ole pakkasta, parvekkeellakin voi väliaikaisesti säilyttää ruokia hyvin suojattuina.
- Nauti joulun tunnelmasta. Vedä villasukat jalkaan, pue jouluvillapaita päälle ja kääriydy mukavasti vilttiin. Huonelämpötilaa ei kannata turhaan pitää liian korkealla.