Sähköinen asiointi

Itä-Suomen Biomassa aloittaa toimintansa – Savon Voiman polttoaineiden hankinta siirtyy uuteen yritykseen

Julkaistu 15.6.2022

Biomassan ja erilaisen polttoaineiden hankintaan erikoistunut Itä-Suomen Biomassa aloittaa toimintansa heinäkuussa. Yritys hankkii biomassaa omistajilleen Savon Voimalle ja Joensuu Biocoalille.

Savon Voima siirtää hankintatoimensa Itä-Suomen Biomassalle. Jatkossa Itä-Suomen Biomassa hankkii Savon Voimalle kaikki sen energiantuotannon käyttämän polttoaineen, painottuen erityisesti biomassaan. Lisäksi Itä-Suomen Biomassa hankkii Joensuu Biocoalille biomassaa, josta yhtiö valmistaa torrefioitua biomassaa Savon Voiman Joensuun voimalaitoksen tontilla rakennettavassa laitoksessa. Rakennustöiden arvioidaan alkavan syksyllä 2022 ja tämän hetken suunnitelman mukaan laitoksen käyttöönotto alkaa loppuvuodesta 2023.

”Savon Voiman hankinnan nykyisten kumppaneiden näkökulmasta totutut toimintatavat ja aiemmin sovitut asiat pysyvät. Yhteyshenkilöt ovat tuttuja, entisiä savonvoimalaisia ja hankinta jatkuu kuten ennenkin. Uutena mahdollisuutena Itä-Suomen Biomassa tarjoaa kumppaneillemme kasvupotentiaalia, sillä yhtiön kautta hankimme biomassaa Savon Voiman voimalaitosten lisäksi Joensuu Biocoalin biohiiltämölle, joka tulee tarvitsemaan biomassaa ympäri vuoden. Tämä tarkoittaa, että hankintaa tehdään tasaisesti ja luotettavasti koko vuoden ympäri, ei vain lämmityskaudella”, kertoo Savon Voimalta Itä-Suomen Biomassan toimitusjohtajaksi siirtyvä Tommi Kauhanen.

Itä-Suomen Biomassa toimii laajasti Itä-Suomen alueella hankkien polttoainetta Savon Voiman 25 biomassaa käyttävälle laitokselle Pohjois-Karjalassa sekä Pohjois- ja Keski-Savossa sekä Joensuu Biocoalille tasaisesti vuoden ympäri.

”Huolimatta siitä, että Savon Voiman nykyinen toiminta siirtyy uuteen yhtiöön, Itä-Suomen Biomassa on vakaa ja luotettava toimija, sen toiminnassa näkyvät Savon Voiman juuret ja pitkäjänteinen sitoutuminen alueen kehittämiseen. Yhtiö on vahvasti paikallinen ja haluaa yhdessä kumppanien kanssa huolehtia itäsuomalaisten metsien vastuullisesta ja kestävästä käytöstä ja hoidosta. Yhtiön kautta voimme tarjota kumppaneille entistä tasaisempaa hankintaa, kasvua ja mahdollisuuden kehittää itäsuomalaista biotaloutta kanssamme”, sanoo Savon Voiman energiantuotannosta vastaava liiketoimintajohtaja Juha Räsänen.

Savon Voima Oy on Itä-Suomen Biomassan enemmistöomistaja 70 prosentilla, kun taas Joensuu Biocoal Oy omistaa uutta yhtiötä 30 prosentilla. Joensuu Biocoal Oy on kokonaisuudessa Taalerin omistama yhtiö. Itä-Suomen Biomassan verkkosivut aukeavat kesä-heinäkuussa osoitteessa biomassa.fi.

Lisätietoja:

Tommi Kauhanen
Itä-Suomen Biomassa, Toimitusjohtaja
+358 50 454 7213
Tommi.Kauhanen@savonvoima.fi

Juha Räsänen
Savon Voima, Liiketoimintajohtaja, Energiantuotanto
+358 40 746 1220
JuhaP.Rasanen@savonvoima.fi

Mitä uutta?

Savon Voima kannustaa siirtymään e-laskuun – käynnistämme kevään 2025 aikana tekstiviestien lähetyksen

Käynnistämme tekstiviestilähetykset, joiden tavoitteena on helpottaa e-laskuun siirtymistä. Tämä on osa strategiaamme vähentää ympäristöä kuormittavaa paperipostia ja lisätä sähköisten palvelujen käyttöä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
9.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuussa

Maanantaina 12.5.2025 kello 08.00–15.00 on kaukolämpöverkoston saneeraustöistä johtuva jakelukeskeytys kaukolämmön toimituksessa Joensuun Salpakadun ja Helatien alueella. Keskeytyksen piiriin kuuluviin kiinteistöihin on jaettu keskeytystiedotteet. Pahoittelemme häiriötä.
Lue lisää

Häiriöt,
9.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytyksiä Siilinjärvellä

Maanantaina 12.5.2025 kello 05.30–13.00 on huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärven Toritien alueella. Toinen keskeytys koskee kiinteistöjä Kasurilantien, Asematien, Kuiluntien, Sorakujan, Kotipolun sekä Torien alueilla kello 05.30–08.00.
Lue lisää

Häiriöt,
8.5.2025

Sähkövarastot ja akut yleistyvät – Mitä kuluttajan on hyvä tietää?

Sähkövarastot ja akut tarjoavat uusia mahdollisuuksia energian varastointiin ja reservimarkkinoille osallistumiseen, mutta ne asettavat myös useita pohdittavia kysymyksiä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Blogi, Sähkö,
6.5.2025

Meillä on paikka HR Business Partnerille

Haemme HR Business Partneria tukemaan työntekijäkokemuksen kehittämistä liiketoimintalähtöisesti.
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
5.5.2025

Savon Voima lopettaa turpeen käytön energiantuotannossa Iisalmessa ja Pieksämäellä 

Turpeen käyttö loppuu Iisalmen ja Pieksämäen kaukolämmön ja sähköntuotannossa tänä keväänä, yli vuoden suunniteltua aikaisemmin. Turpeesta luopumisen myötä Savon Voiman oman sähköntuotannon polttoaineet ovat uusiutuvia ja koko konsernin päästöt tippuvat merkittävästi. 
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö, Sähkö, Ympäristö,
30.4.2025