Kohti säävarmaa sähköverkkoa

Tulevien vuosien investointimme painottuvat säävarman sähköverkon rakentamiseen, jossa maakaapeloimme merkittävimmät keskijänniteverkon johto-osuudet taajamissa ja taajamien läheisyydessä sekä kaikki pienjännitejohdot niiltä osin, kuin maasto sallii. Haja-asutusalueella linjoja siirretään metsistä teiden varsiin, jolloin siirretyt ilmajohdot ovat helpommin kunnossapidettäviä ja vähemmän vikaantuvia. Voit tarkastella kiinteistösi lähellä olevaa työmaata karttapalvelustamme.

Toimitusvarmuuden kehittäminen tarkoittaa sitä, että suunnittelemme ja toteutamme laajamittaisen investointiohjelman mahdollisimman tutkituilla, toimivilla ja kustannustehokkailla ratkaisuilla.

Verkostotöiden aikana joudumme usein laittamaan sähköverkkoa ns. varasyötölle, jolloin häiriöherkkyys lisääntyy väliaikaisesti. Työmaiden eteneminen tuo siis mukanaan välttämättömiä keskeytyksiä, jotka kertovat siitä, että uutta säävarmaa sähköverkkoa ollaan parhaillaan asentamassa tai ottamassa käyttöön. Pyrimme siihen, että näitä keskeytyksiä olisi vähän ja ne olisivat mahdollisimman lyhyitä.

Vuonna 2013 voimaan astunut Sähkömarkkinalaki velvoittaa verkkoyhtiöt parantamaan sähkön jakelun toimitusvarmuutta merkittävästi. Laki edellyttää, että haja-asutusalueilla ei saa siirtymäajan jälkeen esiintyä lumikuormista tai myrskyistä johtuen yli 36 tunnin ja taajamissa yli kuuden tunnin sähkökatkoksia. Energiavirasto myönsi Savon Voima Verkolle lisäaikaa mittavan investointiohjelman toteuttamiseen vuoteen 2036 saakka.

Vuosittain toteutamme noin 80–100 yksittäistä rakennushanketta toimialueemme sähköverkossa. Tällä sivulla esittelemme lähitulevaisuuden suurimpia säävarman sähköverkon rakennushankkeita ja niiden etenemistä. Näiden lisäksi teemme hankkeita pienemmässä mittakaavassa eri puolilla jakelualuettamme.


Savon Voima Verkko Oy

Asiakkaita: 120 892
Verkostopituus: 27 800 km
Asiakastiheys: 230 m sähköverkkoa / asiakas

Mittavia investointeja säävarmuuteen vuosittain

Olemme investoineet sähköverkkoon vuosina 2013–2023 yli 490 miljoonaa euroa. Säävarma-investointiohjelman vuosittaiset investoinnit ovat noin 40 miljoonaa euroa. Säävarma-investointiohjelman taustalla on sähkömarkkinalain edellyttämän toimitusvarmuustason vaatimukset.

Tulevaisuuden verkko

Kehitämme sähköverkon toimivuutta maakaapeloinnilla, siirtämällä haja-asutusalueiden verkkoa metsistä teiden varsiin ja uusimalla verkkoteknisiä laitteita ja automaatiota. Vierimetsien tehostettu hoito on myös kiinteä osa säävarman sähköverkon ylläpitoa.

Säävarmuutta vierimetsän hoidolla ja saneerauksella

Rakennamme säävarmaa sähköverkkoa vuosittain noin 1 000 kilometriä, josta kaapeloinnin osuus on noin 500 kilometriä. Lisäksi vähennämme lumikuorman ja myrskyjen aiheuttamia vahinkoja hoitamalla sähköjohtojen vierimetsiä vuosittain.

Sähköverkkoa huolletaan ja kehitetään jatkuvasti niin taajamissa kuin haja-asutusalueilla. Katso videoilta, millaisten asioiden parissa Savon Voima Verkolla työskennellään. Lisää videoita löydät YouTube-kanavaltamme.

Kaikki asiakkaamme ovat säävarman sähköverkon piirissä vuoteen 2036 mennessä.

Mitä uutta?

Säävarmaa sähköverkkoa valmistui Karttulan ja Pihkainmäen alueelle

Verkkoa on muutettu säävarmaksi verkostostrategian mukaisesti. Vanhaa verkkoa on kaapeloitu ja ilmajohdot on rakennettu teiden varsille.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
6.5.2024

Tule vaikuttamaan tulevaisuuden sähköverkon kehittämiseen – anna palautetta kehittämissuunnitelmaan

Avasimme sivuston, jonka kautta asiakkaat pääsevät tutustumaan sähköverkon kehityssuunnitelmaan. Tule mukaan vaikuttamaan tulevaisuuden verkon kehittämiseen ja anna palautetta 2.6.2024 mennessä!
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
30.4.2024

Sähköverkon automaattinen jälleenkytkentäaika pitenee

Savon Voima Verkko Oy on pidentänyt automaattisten jälleenkytkentöjen kestoa asiakkaille koituvien haittavaikutuksien vähentämiseksi.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
19.1.2024