Sähköinen asiointi

Luonnon huomioiminen on isossa roolissa sähköverkon rakentamiskohteissa

Julkaistu 30.8.2022

Vaikka erilaiset ympäristö- ja kulttuurikohteet otetaan huomioon jo sähköverkon suunnittelussa, metsäurakoitsijoilla on erityinen vastuu ympäristönäkökohtien huomioimisessa. Sähköverkon metsätöitä ovat muun muassa uusien johtoalueiden puustonpoisto-, kunnossapito-, vierimetsänhoito- sekä reunavyöhykehakkuutyöt.

Sähköverkon metsätöissä noudatetaan metsätuholakia. Laki metsätuhojen torjunnasta velvoittaa huolehtimaan hyönteis- ja sienituhovaarojen rajoittamisesta. Laki myös rajoittaa tuoreen havupuutavaran kesäaikaista varastointia metsässä ja sen läheisyydessä, jotta metsien tuhohyönteisten määrä pysyisi alhaisena. Näillä toimilla estetään muun muassa kirjanpainajan leviämistä.

– Savon Voima Verkon työmailla ei ole havaittu isompia kirjanpainajatuhoja. Mikäli sellainen havaitaan sähköverkon läheisyydessä, siitä ilmoitetaan heti maanomistajalle, Savon Voimalle ja Luonnonvarakeskukselle, kertoo metsäurakoitsija Niko Arvola AN Forest Oy:stä Lapinlahdella Pitkämäentien varressa olevalla kaapelityömaalla.

– Puutavara on saatu hyvin pois metsästä metsätuholain määräaikojen mukaisesti, jatkaa metsäurakoitsija Mikko Pääskynen SMP Arboristit Oy:stä.

Metsäurakoitsijat huolehtivat myös juurikäävän torjunnasta hakkuiden yhteydessä 1.5.–30.11. välisenä aikana. Juurikäävän torjunta tehdään kantokäsittelyyn hyväksytyllä kasvinsuojeluaineella.

– Me käytämme koneissamme ureaa ja harmaaorvakkaliuosta, kertoo Arvola.

Juurikäävän leviämistä ehkäisevällä urealla käsitelty kuusen kanto näkyy maastossa vihreänä.
Viuhkamaiseen muotoon katkaistut ja jätetyt puut tarjoavat suojaa metsän eläimille ja ovat monille eliölajeille elinehto.

Uutta sähkölinjaa varten tehdystä hakkuusta laaditaan aina metsänkäyttöilmoitus Suomen Metsäkeskuksen ohjeen mukaan. Niiltä osin, kuin hakkuu kohdistuu metsälain 10 §:n mukaiseen kohteeseen, siitä tehdään oma kiinteistökohtainen metsänkäyttöilmoitus. Näin muun muassa metsälakikohteet tulevat erityisesti huomioitua. Niihin voi liittyä poikkeavia puunkorjuu- tai metsänkäsittelyohjeita, kun esimerkiksi puroja, noroja ja lähteitä ei saa koneilla ylittää.

Savon Voima Verkon rakentamiskohteiden metsätöiden yhteydessä huolehditaan luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä. Tämä tarkoittaa paitsi lailla suojattujen kohteiden säästämistä myös monien muiden luontoarvojen huomioimista ja varjelemista.

Esimerkiksi maalahopuihin kajoamista vältetään ja tekopökkelöt säästetään. Lisäksi tekopökkelöitä luodaan sellaisiin paikkoihin, joissa niille on luontaiset edellytykset. Riista ja metsäneläimet huomioidaan jättämällä suojaisia riistatiheiköitä ja varsinkin vesistöjen läheisyydessä vältetään tarpeetonta raivausta.

– Ohuemmat puupuskat voi koneella katkaista sopivalta korkeudelta tuomaan suojaa riistalle sähkönjakelua vaarantamatta, luonnehtii Niko Arvola riistatiheiköiden tekoa.

Sähköverkon metsätöitä tehtäessä urakoitsijan vastuulla on myös huolehtia, ettei työmaa-alueella havaittu haitallinen vieraslaji pääse leviämään uuteen paikkaan työkoneiden tai -välineiden mukana. Tällaisia lajeja ovat muun muassa jättipalsami ja lupiini.

Metsäurakoitsija huolehtii, ettei öljyvahinkoja pääse syntymään. Metsäkoneissa tulee olla säilytystilat öljyastioille ja tarpeellinen jälkitorjuntavälineistö. Niko Arvola kertoo, että vaihtoöljyt kierrätetään ja maastossa tehtävien pienten remonttien yhteydessä maa suojataan erillisillä pressuilla maaperän pilaantumisen estämiseksi.
Niko Arvolalla (vas.)  ja Mikko Pääskysellä on molemmilla tentittynä luonnonhoitotutkinnot eli ns. ”tikkamerkit”.

Lisätietoa:

Johtoalueet voivat olla ilmajohdolle tai maakaapelille tarkoitettuja sekä muille sähköverkon rakenteille, esimerkiksi puistomuuntamoille. Johtokadun (20 kV ilmajohto) vierimetsiä hoidetaan sähkönjakelun häiriöiden vähentämiseksi. Vierimetsänhoidon toimenpiteiden vaikutusaika on arviolta 10–15 vuotta.

Lue lisää: www.savonvoima.fi/vierimetsanhoito

Savon Voima Verkko rakentaa vuosittain uutta säävarmaa sähköverkkoa noin 1 000 kilometrin verran, josta maakaapeloinnin osuus on yli puolet. Sähköverkosta noin 70 prosenttia kulkee metsässä, joten jakeluverkoston rakentamisessa tarvittava puuston poisto ja puun myynnin järjestäminen on merkittävä palvelukokonaisuus.

Minna Karppinen
Metsäasiantuntija
p. 044 723 7652
minna.karppinen(at)savonvoima.fi

Mitä uutta?

Keskeytyksiä kaukolämmön jakelussa Pieksämäellä

Maanantaina 2.6.2025 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuvia kaukolämmön jakelukeskeytyksiä Pieksämäellä.
Lue lisää

Häiriöt,
28.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Tahkovuoren alueella

Keskiviikkona 28.5.2025 kello 12–18 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Tahkovuoren alueella Nilsiässä.
Lue lisää

Häiriöt,
27.5.2025

Savon Voima mukana vauhdittamassa merkittävää aurinkovoimahanketta – yli sadan miljoonan investoinnit aurinkoenergiaan Suomessa

Savon Voiman osaomistama Suomen Aurinkovoima Oy on solminut mittavan hankesopimuksen Oomi Solar Oy:n kanssa.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö,
27.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuussa

Tänään maanantaina 26.5.2025 kello 8–12 on kaukolämpöverkoston saneeraustöistä johtuva jakelukeskeytys kaukolämmön toimituksessa Joensuun Suvikadun, Niinivaarantien sekä Mustolankadun alueilla.
Lue lisää

Häiriöt,
26.5.2025

Iisalmen katukuvaan ilmestyi jälleen yksi koristeltu Savon Voima Verkon jakokaappi

Iisalmen Päiviönkadulle on ilmestynyt uusi, upea yksityiskohta, kun Savon Voima Verkon sähkönjakokaappi sai ylleen värikkään ja lämminhenkisen katutaideteoksen.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kumppanuus, Ympäristö,
26.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa

Maanantaina 26.5.2025 kello 9–16 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa.
Lue lisää

Häiriöt,
22.5.2025