Riskitekijöitä

Ympäristöriski on ilmastonmuutoksen ja globaalin kulutustalouden aikakaudella saanut lähes apokalyptisen sävyn. Ympäristöuhkat mielletään suurina, vaikeasti hallittavina riskeinä, joihin yksittäisen toimijan on lähes mahdoton vaikuttaa. Paikallisella tasolla ympäristöriskien hallitsemiseksi voidaan kuitenkin tehdä paljon. Haasteista kenties kinkkisin selättää onkin ihminen itse.

Omassa työyhteisössäni Savon Voimalla pientenkin ympäristövahinkojen riski otetaan vakavasti. Mittakaavaltaan vaatimattomat, mutta äkilliset ympäristövahingot voivat vaikutuksiltaan olla paikalliselle ekosysteemille rajummat kuin vuosikymmenten mittaan hitaasti etenevä muutos, johon eliöyhteisöllä on edes hiukan aikaa sopeutua. Siksi globaalien ympäristöongelmien maailmassakaan ei tule unohtaa oman jokapäiväisen toiminnan ympäristöriskien hallintaa. Näihin riskeihin juuri me voimme vaikuttaa ratkaisevasti, päättipä kansainvälinen yhteisö tai Kiinan valtio mitä hyvänsä.

Ympäristöriskien hallinta muistuttaa hiukan armeijan leivissä työskentelyä: töitä tehdään vimmatusti samalla, kun päämääränä ja hartaana toiveena on, ettei koskaan jouduta tositoimiin. Tähän tavoitteeseen pääseminen edellyttää toimia hyvin monella eri tasolla. Riskien hallinta ei ala tuotantolaitoksen käynnistämisestä, vaan paljon aiemmin suunnittelupöydän ääreltä ja strategioiden laadinnasta lähtien. Se ei myöskään koskaan valmistu, vaan edellyttää jatkuvaa ylläpitoa, harjoittelua ja kehittämistä.

Energia-alalla ympäristöriskit liittyvät perinteisesti päästöihin, kuten kemikaalien tapaturmaisiin vuotoihin tai epäonnistuneen prosessinhallinnan aiheuttamiin poikkeuksellisiin päästöpiikkeihin. Ensimmäinen tapa pienentää riskiä on poistaa riskin aiheuttaja kokonaan tai vähentää sen käyttö alimmalle mahdolliselle tasolle. Tähän on omassa yhtiössäni tähdätty jo vuosia mm. bioenergiaohjelmalla, jossa huomattavilla investoinneilla laitoskannan uusimiseen sekä toiminnan huolellisella suunnittelulla on onnistuttu vähentämään kaukolämmöntuotannon öljynkäyttö minimiin. Myös varalämpölaitosten käynnistysvarmalle lisätehontarpeelle on aktiivisesti pyritty löytämään fossiilittomia vaihtoehtoja. Kenties teknologioiden kehittyessä öljyn käyttö ja sen myötä öljyvahinkojen riski on joku päivä pelkkä muisto vain.

Jos riskiä ei voida kokonaan poistaa, vaatii riskienhallinta huolellista suunnittelua ja ennakointikykyä. Pirujen maalailu seinälle on ympäristöriskien hallinasta vastaavalle suorastaan ammatillinen hyve, jos synkistelyt kykenee myös kääntämään uhkakuvien toteutumista ehkäiseviksi toimiksi.

Ennakointi realisoituu käytännössä esimerkiksi päätöksinä toiminnan sijainnista, jossa pyritään ottamaan huomioon muuttuva toiminta- ja luonnonympäristö pitkälle tulevaisuuteen. Energia-alan investoinnit ovat käyttöiältään tyypillisesti vuosikymmenten mittaisia. Tämä aiheuttaa lisää (pitkiä) harmaita hiuksia ympäristöriskeistä vastaavalle: ennalta olisi nähtävä nekin riskit, joita ei vielä riskeiksi ymmärretä.

Kun päästään rakennusvaiheeseen ja toiminnan ylläpitoon, mittavat investoinnit suojarakenteisiin ja -varustuksiin sekä hälytys- ja valvontajärjestelmiin ovat alalla jo peruskauraa. Tarkkaavaiselle toimijalle käytäntö voi kuitenkin paljastaa jatkuvasti uusia pieniä tapoja tehostaa teknistä ja toiminnallista varautumista vielä piirun verran paremmaksi. Siksi ennakoiva havaintojen teko ja tiedon jakaminen kaikille on Savon Voimalla tärkeä, jokapäiväinen osa ympäristövahinkojen torjuntaa.

Käytäntö on opettanut, että usein suurin riskitekijä on se inhimillinen. ”Ihminen tottuu kaikkeen, mokomakin lurjus”, päivitteli ihmisluonnon tuntija Dostojevski, ja oli tietenkin oikeassa. Valitettavan helposti totumme etenkin hyviin asioihin. Kun kaikki toimii ja sujuu hyvin päivästä toiseen, valppaus voi herpaantua ja vahingon poikanen jäädä huomaamatta. Aika ajoin toteutetut erilliset riskikartoitukset ja -tarkastukset täydentävät jokapäiväistä havainnointia, ja ovat yksi yhtiössämme käytetty keino taistelussa tottumusta vastaan. Inhimillinen tekijä tulisi ottaa huomioon myös muun muassa teknisen ja toiminnallisen suojauksen yhteissuunnittelussa: jos vaikkapa hälytinanturi on säädetty liian herkäksi johtaen turhiin hälytyksiin, voi käyttäjän motivaatio niihin reagoimiseen laskea.

Jos siis on huolestunut ympäristöstä, on oltava hyvin kiinnostunut ihmisestä. Laitteisiin voi tulla vikoja, hälytinjärjestelmät voivat pettää, ja tällöin viimeinen este ”läheltä piti” ja tositilanteen välillä on ihminen. Ihmispsykologian huomioiva ympäristövahinkojen torjunta tiedostaa tämän, ja pyrkii tekemään kynnyksen toimintaan mahdollisimman matalaksi. Tämä tarkoittaa paitsi hyvin suunniteltuja, ohjeistettuja ja harjoiteltuja toimintamalleja, myös toimintakulttuurin muutosta, joka kannustaa havainnoimaan ja puuttumaan. Jossa vahingoista ei rankaista, vaan niistä opitaan.