Sähköinen asiointi

Lintulapuin varustettuja ilmajohtoja korvattiin maakaapelilla Vieremän Valkeiskylällä

Julkaistu 17.4.2025

Maakaapeloinnin edetessä maisema siistiytyy ja ympäristöstä tulee entistä turvallisempi myös linnuille. Osassa sähköverkon saneerauksen yhteydessä purettavista ilmajohdoista on huomiomerkkejä linnuille, yleisimmin lintulappuja tai -palloja. Vieremän Valkeiskylän pellolta purettiin ilmajohto, joka oli varustettu lintulapuilla ja sijaitsi muuttolintujen reitillä. Tämä johto-osuus on nyt korvattu maakaapelilla. Sähköverkon toimitusvarmuusstrategian mukaisesti ilmajohtoja erityisesti maakaapeloidaan tai siirretään metsistä teiden varsille.

Nyt tehtävät purkutyöt ovat osa Savon Voima Verkon Vieremän saneeraushanketta, jonka suunnittelu on aloitettu jo syksyllä 2022 ja uuden sähköverkon rakentamista on tehty vuosina 2023 ja 2024. Nyt vuorossa on vanhojen johto-osuuksien purkutyö, jonka myötä alue muuttuu monilta osin, kun purettavat vanhat ilmajohdot poistuvat maisemasta.

Hankkeen aikana on kaivettu noin 50 kilometriä uutta maakaapelia ja puretaan noin 40 kilometriä vanhoja ilmajohtoja. Työt ovat edenneet suunnitellusti aikataulussa, ja koko hankkeen arvioidaan valmistuvan kesän 2025 aikana. Hankkeen pääurakoitsijana toimii Eltel Networks Oy, ja purkutyön suorittaa alihankintana Jiteko Oy.

Eltel Networks Oy:n projektipäällikkö Aleksi Leskinen pitää vanhojen sähköjohtojen purkamista tärkeänä edistysaskeleena, jolla voidaan parantaa niin sähkön toimitusvarmuutta, muuttolintujen turvallisuutta kuin maisemallista luontoarvoakin.

– Nyt kun puretaan nämä lintuvaroitusmerkein varustetut ilmajohdot, niin poistetaan lopullisesti se riski, että linnut lentäisivät sähköjohtoihin. Käytetyt lintulaput pyrimme käyttämään uudelleen muiden työmaiden merkintätarpeissa, jos katsotaan, että ne ovat vielä purkutyön jäljiltä käyttökuntoisia ja ehjiä, Aleksi Leskinen kertoo.

Kevään aikana monet eri muuttolinnut palaavat Suomeen, mikä näkyy lisääntyneinä havaintoina ja asukasilmoituksina linjoihin lentäneistä linnuista sekä myös lyhyinä sähköverkon jälleenkytkentöinä. Määrä on onneksi viime vuodet ollut laskussa vuosittain tehtyjen keski- ja pienjännitteisten ilmajohtojen kaapelointien myötä.

Lisäksi muuttoreittien varrella riskipaikoilla sijaitseville ilmajohto-osuuksille asennetaan vuosittain lintuja varoittavia lintulappuja, -palloja tai -spiraaleja. Tärkeiden paikkojen kartoittamisessa ja priorisoinnissa alueen asukkaiden ja lintuharrastajien tekemillä ilmoituksilla on tärkeä merkitys.

Katso videolta, kuinka purkutyö eteni:

Voit ilmoittaa mahdollisista sähkölinjoihin osuneista linnuista tai tiedossa olevista linnuille vaarallisista johto-osuuksista osoitteeseen ymparisto@savonvoima.fi.

Lue lisää hankkeistamme, jotka ovat parantaneet lintujen turvallisuutta:

Mitä uutta?

Savon Voiman NYT-lukuvuosi 2024-2025 

Savon Voima on ollut mukana Itä-Suomen NYT-Yrityskylässä sen perustamisesta lähtien jo yli 10 vuoden ajan. Viime lukuvuonna Yrityskylä kasvoi ja uudistui muun muassa lasten ja nuorten oppimissisältöjen osalta. Uudistuksessa myös Savon Voiman oppimiskokonaisuus koki päivityksen työtehtävien ja tehtäväkuvien osalta mukaillen yrityksemme sekä energia-alan kehitystä. Lukuvuonna 2024-2025 Savon Voima osallistui yhdessä muiden NYT-yrityskylään osallistuvien toimijoiden kanssa aktivoimaan 3816 kuudesluokkalaista ja 3230 yhdeksäsluokkalaista.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kumppanuus,
9.7.2025

Ulla-myrskystä palautuminen onnistui nopeasti – investoinnit säävarmaan verkkoon kantavat hedelmää

Ulla-myrsky katkaisi sähköt enimmillään lähes 7 000 asiakkaalta Savon Voima Verkon alueella. Hyvän varautumisen, osaavien urakoitsijoiden ja verkostoinvestointien ansiosta kaikki viat saatiin korjattua vuorokaudessa.
Lue lisää

Ajankohtaista, Häiriöt, Säävarma,
7.7.2025

Torstaille ja perjantaille ennustetaan voimakasta puuskatuulta ja ukkosia – kohonnut riski sähkökatkoille Savon Voima Verkon alueella

Ilmatieteen laitoksen sääennusteen mukaan etelästä itään liikkuva matalapaine tuo torstaista alkaen runsasta vesisadetta ja ukkosta sekä perjantaista alkaen myös voimakasta tuulta Savon Voima Verkon alueelle.
Lue lisää

Häiriöt, Verkossa,
3.7.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa

Torstaina 3.7.2025 on kaukolämpöverkoston lämmönjakelun keskeytys Iisalmessa. Satamakadun alueella keskeytyksen arvioitu ajoitus on kello 12.00–15.00. Savon- ja Otavankadun alueella keskeytyksen arvioitu ajoitus on kello 8.00–13.00.
Lue lisää

Häiriöt, Kaukolämpö,
2.7.2025

Savon Voima syventää yhteistyötä Flow Invoicingin kanssa – strateginen sijoitus ja järjestelmäomistuksen siirto tukevat kasvua

Savon Voima on tehnyt strategisen sijoituksen Flow Invoicing Oy:öön ja hankkinut yhtiöstä vähemmistö- osaomistuksen. Samalla Savon Voiman kehittämä vesimittareiden etäluentaratkaisu siirtyy Flow Invoicingin omistukseen. Yhteistyö tukee Flow Invoicingin voimakasta kasvua ja mahdollistaa samalla kokonaisvaltaisen palvelukokonaisuuden kehittämisen vesilaitoksille ja kaukolämpöyhtiöille.
Lue lisää

Ajankohtaista,
2.7.2025

Kaukolämmön keskeytys Pielavedellä

Tiistaina 1.7.2025 kello 9.00–11.00 on kaukolämpöverkoston lämmönjakelun keskeytys Pielavedellä.
Lue lisää

Häiriöt, Kaukolämpö,
30.6.2025