Savon Voima Verkko korottaa vuoden 2025 alusta verkkopalvelumaksuja keskimäärin 4,2 prosenttia

Julkaistu 1.12.2024

Savon Voima Verkko päivittää tuotevalikoimaansa ja korottaa hintoja keskimäärin 4,2 prosenttia. Hintojen korotuksen syynä on yleinen kustannustason nousu, toimitusvarmuusinvestointien korkea taso sekä kantaverkkoyhtiö Fingridin kantaverkkomaksujen hinnankorotus. Savon Voima Verkko on korottanut verkkopalvelumaksuja viimeksi tammikuussa 2022.

Savon Voima Verkko korottaa 1.1.2025 alkaen verkkopalvelumaksuja keskimäärin 4,2 prosenttia. Tarkka korotusprosentti riippuu asiakkaan siirtomäärästä ja verkkopalvelutuotteesta.

”Olemme neljän vuoden ajan investoineet säävarmaan verkkoon yli 175 miljoonaa ja tätä työtä on jatkettava. Kustannuspaineiden osalta jo ennalta tiukkaan tilanteeseen saimme lisäksi ilmoituksen kantaverkkomaksujen noin kahdeksan prosentin noususta. Kokonaistilanteen taustalla vaikuttaa eniten maailmalla useamman vuoden jatkunut epävarmuuden tuoma yleinen hintojen nousu”, sanoo Savon Voima Verkon toimitusjohtaja Lauri Siltanen.

Savon Voima Verkko arvioi, että tulevien viiden vuoden aikana lain edellyttämät investoinnit säävarmaan verkkoon tulevat vaatimaan noin 230 miljoonan investoinnit. Nämä tulevat kohdistumaan erityisesti haja-asutusalueelle. Savon Voima Verkolla on noin 28 000 kilometriä sähköverkkoa, mikä tarkoittaa noin 230 metriä asiakasta kohden, mutta haja-asutusalueella tämä osuus on jopa yli 450 metriä.

”Noin 70 prosenttia asiakkaistamme on jo säävarman sähköverkon piirissä ja olemme pärjänneet myrskyissä ja lumituhoissa aiempaa paremmin, joten jo tehty työ näkyy, mutta samalla säävarmuuden rakentaminen erityisesti haja-asutusalueella on yhä kesken. Lisäksi sähköistyvä yhteiskunta ja itäinen Suomi kaipaisi teollisia investointeja, jotka eivät voi toteutua ilman sähköverkon jatkuvaa kapasiteetin kehittämistä. Seuraavan neljän vuoden aikana uusimme myös asiakkaidemme sähkömittarit vastaamaan paremmin mittaustiedot nopeutuviin tarpeisiin”, Siltanen kertoo.

Verkkoyhtiöiden hintoja valvotaan

Siirretyn sähkön kustannusvaikutus on sähköverkkoyhtiölle vähäinen ja jopa 85 prosenttia kustannuksista on luonteeltaan kiinteitä, siirretyn sähkön määrästä riippumattomia kustannuksia. Verkkopalvelun perusmaksulla katetaan kaikki kustannukset sähkönsiirtämisestä tuotantopaikasta käyttöpaikkaan, sisältäen muun muassa verkkoyhtiön sähköverkon valvonnan, ylläpidon ja ympärivuorokautisen viankorjausvalmiuden, sähköverkon kehittämisen sekä kulutuksen mittauksen ja asiakaspalvelun, kantaverkkomaksut sekä korvaukset asiakkaille pitkistä sähkökatkoista.

Sähköverkkoyhtiöt on laissa velvoitettu huolehtimaan alueensa verkon toimitusvarmuudesta ja kunnosta tarkoin kriteerein Energiaviraston valvomana. Energiavirasto valvoo myös verkkopalvelumaksujen kohtuullisuutta. Savon Voima Verkko tulee olemaan uuden hinnankorotuksen myötä Energiaviraston valvontamallissa kohtuullisen tuoton osalta alijäämäinen valvontajaksojen (2016–2027) lopussa, mikä tarkoittaa, että sillä olisi ollut valvonnan mukaan mahdollisuus korottaa hintoja enemmänkin.

Paikallisten sähköverkkoyhtiöiden asiakashintoihin vaikuttavat myös niiltä perittävät kantaverkkomaksut, joita kantaverkkoyhtiö korottaa vuoden alusta noin kahdeksan prosenttia. Vuoden 2025 alusta voimaan tulevaan hinnankorotuksen suuruuteen kantaverkkomaksujen muutoksella on vaikutusta noin neljänneksen verran.

Savon Voima Verkon esimerkkihinnat 1.1.2025 alkaen

Yleissähköasiakkaat

Käyttäjän kuvausSulakeVuosikulutusKorotus kuukaudessaKorotus vuodessa
Kerrostalohuoneisto, pääsulake3x25A2 500 kWh2,08 €25,01 €
Pientalo, ei sähkölämmitystä3x25A5 000 kWh2,67 €32,02 €
Pientalo suora sähkölämmitys3x25A16 000 kWh5,33 €63,92 €

Kausi- ja yösähköasiakkaat

Käyttäjän kuvausSulakeVuosikulutusKorotus kuukaudessaKorotus vuodessa
Pientalo varaava sähkölämmitys3x25A19 000 kWh5,98 €71,77 €
Maatalous, karjatalous3x35A42 000 kWh12,56 €150,71 €

Vuoden alusta Savon Voima Verkko päivittää myös verkkopalveluiden tuotevalikoimaa uudella Aikasähkö-tuotteella. Aikasähkö-tuotteella pyritään vastaamaan paremmin viranomaisvaatimuksiin ja yhdenmukaistamaan käytössä olevien tuotteiden siirtomaksujen aikajaottelua.

Kausi- ja yösähkö -tuotteet lakkautetaan 1.11.2025 mennessä ja niiden tilalle tarjotaan uutta Aikasähkö-tuotetta, joka mahdollistaa yö- ja kausisähkön tapaan eri hinnan eri aikajaksoille.

Tarkat tiedot korotuksista ja tuotteista löytyvät Savon Voima Verkon hinnastosta verkkosivuiltamme.

Sähköverkon säävarmuuden kehittäminen on mittava kokonaisuus

Savon Voima Verkko on investoinut sähköverkon säävarmuuteen ja kapasiteetin lisäämiseen viimeisen 10 vuoden aikana yli 500 miljoonaa euroa. Toimitusvarma sähköverkko on mahdollistanut kuntien ja sen asuinalueiden kehittämisen, luonut mahdollisuuksia yrityksille tehdä investointeja ja luonut yleisesti itäiseen Suomeen sähköistyvän yhteiskunnan mahdollisuuksia. Tässä esimerkkejä viime vuosien hankkeista.

Lisätietoja

Voit tarkistaa Väppi-palvelusta tai laskultasi nykyisen verkkopalvelutuotteesi. Jos haluat apua sinulle sopivan tuotteen valintaa, olethan yhteydessä asiakaspalveluumme.

Tarkat tiedot korotuksista ja tuotteista löytyvät Savon Voima Verkon hinnastosta verkkosivuiltamme.

Lisätietoja medialle

Lauri Siltanen
Toimitusjohtaja, Savon Voima Verkko
lauri.siltanen@savonvoima.fi

 

 

Mitä uutta?

Kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuun Noljakassa

Tänään Perjantaina 10.1.2025 klo 8.00–11.00 on kaukolämpöverkoston korjauksesta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuun Noljakassa Kortetien alueella.
Lue lisää

Häiriöt,
10.1.2025

Break Sokos Hotel Tahkolle toimitettu lämpöpumppulaitteisto auttaa korvaamaan hakkeen polttoa kesällä

Uuden lämpöpumppulaitteiston avulla Savon Voima toimittaa hotellin tarvitseman jäähdytyksen palveluna sekä tuottaa lämpöä Tahkon kaukolämpöverkkoon palvellen sekä hotellin asiakkaita että Tahkon alueen kaukolämpöverkkoa.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakastarinat, Kaukolämpö,
7.1.2025

Onko sinulla kipinää energia-alalle? Kesätyöhakumme on käynnistynyt!

Korkeakouluopiskelijoiden haku Savon Voiman Kipinä-kesätyöohjelmaan käynnistyi. Hakuaika on 7.1.–14.2.2025.
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
7.1.2025

Asiakaspalvelun aukioloajat loppuvuoden pyhäpäivinä

Joulukuussa itsenäisyyspäivän aattona torstaina 5.12. sekä uudenvuoden aattona 31.12. puhelinpalvelu sulkeutuu kello 16. Asiakaspalvelun puhelinpalvelu on suljettuna itsenäisyyspäivänä 6.12., viikon 52 (23.–29.12.) sekä uudenvuoden päivänä 1.1.2025.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
19.12.2024

Savon Voima selvittää vesihuollon yhteistyömahdollisuuksia Pieksämäen, Suonenjoen ja Leppävirran kanssa

Tavoitteena on löytää synergiaetuja, jotka tehostavat vesihuollon operatiivista toimintaa ja tuovat kustannussäästöjä kunnille.
Lue lisää

Ajankohtaista,
19.12.2024

Kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuussa Raatekankaan ja Salpakankaan alueilla

Torstaina 19.12.2024 klo 21.00–03.00 on kaukolämpöverkoston korjauksesta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuun Raatekankaan ja Salpakankaan alueilla.
Lue lisää

Häiriöt,
18.12.2024