Kategoria: Blogi
Valitse aihe
Etsi hakusanalla
Energiapalapeliä ratkaisemassa
Mistä asuntoni lämpö tulee ja mikä veteni lämmittää? Suurin osa suomalaisista saa elämiseen tarvittavan lämmön kaukolämmöstä ja Savon Voima mahdollistaa tämän 21 kaukolämpöverkon alueella. Tällä hetkellä kuumana käy – kaukolämpöveden lisäksi – keskustelu energiantuotannon ympäristövaikutuksista.
Toivon pilkahduksia järvitaimenelle
Järvitaimenella ei mene hyvin. Vaeltavat kannat ovat vuosikymmenten mittaan kärsineet muun muassa uittoon, voimantuotantoon tai vesistöjen säännöstelyyn liittyvien ruoppausten ja patoamisten, ravinnekuormituksen sekä tehostuneen kalastuksen johdosta. Energiayhtiönä emme ole jääneet katselemaan tilannetta sivusta.
Vaikka pakkanen paukkuu niin lämpöä riittää, vai riittääkö?
Lämmityksen toimintaa ei välttämättä tule pohdittua ennen kuin siinä on jotain vikaa tai olosuhteet muuten eivät vastaa odotettua. Kaukolämmitetyissä asunnoissa lämmönsaanti on turvattu monella tapaa. Savon Voiman valvomot ja päivystäjät seuraavat laitostemme sekä verkkojemme toimintaa kellon ympäri.
°Kauko Elo – Asumisviihtyvyyttä ennalta sovitulla kuukausimaksulla
Olemme kehittäneet °Kauko Elo -palvelun, joka tuo perinteisten toimintatapojen rinnalle täysin uuden ajattelumallin. Taloyhtiö valitsee sopivan sisälämpötilan ja me hoidamme loput. Vieläpä ennalta sovittuun kiinteään kuukausihintaan.
Avointa kaukolämpöä Joensuuhun
Savon Voima etsii aktiivisesti keinoja vähentääkseen kaukolämmön tuotannon CO2-päästöjä ja kehittää toimintaansa. Joensuun kaukolämpöliiketoiminnan mukaantulon myötä tavoitteista on kasvanut vieläkin kunnianhimoisempia – Joensuun kaupungin kanssa on sitouduttu Hiilineutraali Joensuu 2025 -tavoitteisiin.
Tarinasta totta – kiertotalous
Joko korviisi ovat kantautuneet puheet kiertotaloudesta? Olet ehkä päässyt todistamaan, kun uutta historiaa tehdään, sillä tästä tulokkaasta saattaa hyvinkin tulla seuraava vihreän vallankumouksen lippulaiva. Kiertotalous ohjaa nuukailun sijaan lisäämään tuotteiden käyttöikää, nostamaan jalostusarvoa tai hyödyntämään sivuvirtoja.